Omaishoidon tuen toimintaohje on valmisteilla

22.6.2022 20.03Päivitetty: 28.6.2022 11.09

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen valmistelussa Omaishoidon tuen kokonaisuus -projektissa keskitytään omaishoidontuen yhteisten perusteiden, eli toimintaohjeen sekä palvelukuvausten tekemiseen tällä hetkellä.

Omaishoidon tuki on vaikuttava tukitoiminnan muoto, joka ulottuu kaikissa ikäryhmissä ilmenevään tavanomaisen läheissuhteen ylittävään hoitoon ja hoivaan. ”Lähtötilanne on se, että aika eri tavoin on omaishoidon tuki järjestetty Länsi-Uudenmaan kunnissa”, kertoo omaishoidon tuen kokonaisuuden projektin projektipäällikkö Johanna Rannikko. Merkittävä ja keskusteluja herättävä asia hyvinvointialueen kokonaisuuden kannalta on hoitopalkkioluokkien määrittely sekä vapaiden järjestäminen omaishoitajalle - näiden asioiden kohdalla kymmenen kunnan välillä on eroavaisuuksia. Omaishoitajan hoitopalkkion määrä perustuu omaishoidon vaativuuteen ja sitovuuteen, ja hoitopalkkioluokan määrittelemiseksi tarvitaan henkilökohtaista palvelutarpeen arviointia. 

Projektiryhmä valmistelemaan hyvinvointialueen yhteisiä linjauksia 

Omaishoidon tuen myöntämisperusteita puntaroimaan on perustettu omaishoidon tuen projektiryhmä, joka kokoontuu tällä hetkellä viikoittain. Tässä ryhmässä on mukana joka Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kunnasta edustus: viranhaltijoita ja järjestöjen edustajat (Espoon ja Kauniaisten omaishoitajat ja läheiset ESKA ry ja Hiiden omaishoitajat ry Lohja-Vihti-Karkkila-alueelta) sekä neljä kokemusasiantutijaa eli omaishoitajaa - näistä kaksi on lasten ja nuorten puolelta, kaksi aikuisten ryhmästä.

Projektiryhmä on kerännyt nykytilatietoja eri kunnista sekä valmistelee tuen myöntämisperusteiden ehdotuksen aluevaltuustolle. Omaishoidon tuen valmistelussa yksilövaikutuksia pidetään tärkeinä, miten mahdolliset muutokset vaikuttavat asiakkaisiin. ”Yritämme saada kerättyä hyviä kokemuksia kunnista, kirjattua auki niitä prosessin näkökulmasta, jotta saisimme kehitettyä yhdenvertaisuutta”, avaa Rannikko työvaiheista.  

Yleiseksi tavoitteeksi projektiryhmä on asettanut omaishoidon tuen monipuolistamisen sekä vahvistamisen ja että kaikille omaishoitajille olisi aikanaan tarjolla samat tukimuodot. Toiminnan tulisi olla yhdenvertaista koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen poikkileikaten. Toimintaperiaatteiden valmistelemisessa ryhmän kokemusasiantuntijat ja järjestöjen edustajat antavat kullanarvoista näkemystä. ”Pääperiaatteet ovat kunnissa kuitenkin yhteneväiset, joten olen kyllä luottavainen yhteisen näkemyksen löytämisessä”, kuvaa Rannikko tilannetta. 

Hoitoisuusluokat ja esitys palkkiosta aluevaltuustolle syksyllä 

Palvelukuvaukset sekä ehdotus myöntämisperusteista ja palkkioista esitetään syksyllä aluevaltuustolle. Aluevaltuuston päätettyä asiasta uudet myöntämisperusteet otetaan käyttöön hyvinvointialueella vuoden 2023 alussa. Palkkioesitystä varten on luotu erilaisia tulevaisuuden skenaarioita, joiden tarkoituksena on tuottaa näkymää talous- ja asiakasvaikutuksista.  

Hyvinvointialueille siirtyminen saattaa aiheuttaa huolia tuen heikkenemisestä ja tai totuttujen palvelujen jatkuvuudesta. Projektiryhmässä nämä huolet tunnistetaan ja keskeinen viesti asiakkaiden suuntaan on se, että - kuten kaikessa hyvinvointialueen valmistelussa – valmistaudutaan ensisijaisesti turvalliseen siirtymään. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi omaishoitajan vapaan järjestelyt jatkuvat lähtökohtaisesti ennallaan vuoden vaihteen jälkeenkin. Tarkoitus olisi, että asiakkaiden elämään hyvinvointialueelle siirtyminen vaikuttaisi mahdollisimman vähän.  

Lisätietoja projektipäällikkö Johanna Rannikko, johanna.rannikko@luvn.fi