Perusopetuksen harrastustoiminta
Hämeenlinnan kaupunki järjestää ja mahdollistaa perusopetusikäisille matalan kynnyksen harrastustoimintaa lasten- ja nuorten vapaa-ajalle.
- ulkoilu
- vapaa-aika
- perusopetus
- liikunta
- koululaiset
- nuoret
- harrastukset
- Liikunta ja ulkoilu
- Nuorten harrastukset ja omaehtoinen toiminta
- Perusopetus
- PTV
Ikäryhmä: Nuoret, Lapset ja lapsiperheet
Palvelun kieli: suomi
Alue: Hämeenlinna
Toiminnan järjestäjä: Hämeenlinnan kaupunki(ulkoinen linkki)
Kaupungin perusopetuksen järjestämiä toimintamuotoja ovat Harrastamisen Suomen mallin -harrastusryhmät, koulujen oma kerhotoiminta Urheiluakatemia Tavastian Liikuntalähikoulu -malli ja Liikkuva koulu -toiminta. Lisäksi perusopetusikäisille on tarjolla Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy:n koordinoimaa Liikuntalukkari toimintaa.
Hämeenlinnassa Harrastamisen Suomen mallia toteuttaa Harrastus ihan lähellä -toiminta. Harrastus ihan lähellä -harrastustoiminta on suunnattu kaikille 1.-9.-luokkien oppilaille. Harrastukset ovat ennen koulupäivää tai koulupäivän jälkeen ja harrastusryhmiä löytyy ympäri kaupunkia. Harrastusryhmät kokoontuvat koulujen omissa tai koulujen lähellä olevissa tiloissa. Harrastustoiminta on maksutonta, säännöllistä ja viikoittaista. Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulujen ja harrastustoimijoiden yhteistyö. Harrastusten ohjaajina toimivat eri toimintamuotojen ja lajien asiantuntijat erilaisista yhdistyksistä ja seuroista. Ohjaajilla on kokemusta lasten ja nuorten ryhmien ohjaamisesta.
Koulujen omat kerhot ovat oppituntien ulkopuolista toimintaa, jossa tavoitteena on soveltaa koulussa opittuja tietoja ja taitoja, ja tukea opetussuunnitelman tavoitteita. Kerhot tarjoavat oppilaille myös mahdollisuuksia tutustua erilaisiin harrastuksiin. Kerhotoiminta on osa maksutonta perusopetusta ja rakentaa omalta osaltaan toiminnan yhteisöllisyyttä ja rikastuttaa koulun toimintakulttuuria. Lisätietoja kerhotoiminnasta saa omalta koululta.
Urheiluakatemia Tavastian koordinoimassa urheiluakatemiatoiminnassa kaikki Hämeenlinnan yläkoulut ovat liikuntalähikouluja. Hämeenlinnalaisnuoret treenaavat aamuisin ennen koulupäivän alkua osaavien seuravalmentajien johdolla.
Kaikki Hämeenlinnan kaupungin peruskoulut ovat Liikkuvia kouluja. Liikkuva koulu on ollut osa hallitusohjelman toteutusta vuodesta 2009 ja sen tavoitteena on lisätä oppilaiden liikettä koulupäivien aikana. Liikkuvaa koulua toteuttaa jokainen koulu ja sen henkilöstö sekä oppilaat omalla tavallaan. Tuomalla liikkuminen osaksi koulupäivää voidaan lisätä oppilaiden fyysistä aktiivisuutta, edistää oppilaiden tiedollista toimintaa, oppimista, kouluviihtyvyyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä parantaa koulun työrauhaa.
Liikuntalukkaritoiminta on 5.-9.-luokkalaisille suunnattua matalan kynnyksen maksutonta liikuntaryhmätoimintaa, jota koordinoi Hämeenlinnan Liikuntahallit Oy.
Lisätietoa ryhmistä ja linkit verkkoilmoittautumiseen lähetetään Wilman kautta.
HIL-ryhmiin ja Urheiluakatemia Tavastian toimintaan voi ilmoittautua Hellewi-palvelussa.