Etevan ja Kårkullan kehitysvammaisten palvelut jatkuvat hyvinvointialueilla

20.4.2022 9.48

Etevan ja Kårkullan asumisen ja päiväaikaisen toiminnan palvelut siirtyvät osaksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialuetta vuoden 2023 alusta lähtien. Tavoitteena on, että siirtymä ei tule näkymään palvelujen käyttäjille millään lailla, vaikka taustalla tehdään paljon hallinnollista työtä.

”Kyseessä on ensisijaisesti hallinnollinen muutos, jonka toivomme näkyvän Etevan ja Kårkullan nykyisille asukkaille ja palvelunkäyttäjille mahdollisimman vähän”, arvioi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen projektipäällikkö Anu Autio.  

Vuoden 2023 alusta Uusimaa tullaan jakamaan neljään hyvinvointialueeseen sekä Helsingin kaupunkiin. Samalla nykyiset kehitysvammaisten erityishuoltopiirit Eteva ja ruotsinkielisiä Manner-Suomessa palveleva Kårkulla lakkautetaan. Erityishuoltopiirien tarjoamien kehitysvammaisten palveluiden järjestämisvastuu siirtyy lakimuutoksen myötä uusille hyvinvointialueille.  

”Asumispalvelujen sekä työ- ja päivätoiminnan työntekijät, kiinteistöt ja palvelut siirtyvät uuteen organisaatioon, mutta palvelujen sisällöt säilyvät ennallaan”, toteaa Autio. 

Etevan ja Kårkullan asumispalvelujen sekä työ- ja päivätoiminnan siirtyminen osaksi hyvinvointialueita ei edellytä mitään toimia asiakkailta tai heidän läheisiltään. 

”Koti asumispalveluyksikössä on edelleen koti hyvinvointialueelle siirtymiseen jälkeen. Ympärillä ovat tutut naapurit ja tuttu henkilöstö. Myös työ- ja päivätoiminta jatkuu kuten ennenkin”, kertoo Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vammaispalvelujen projektiasiantuntija Anu Mattila. 

 

Lisätietoja: https://www.espoo.fi/fi/kepa-uusimaa(ulkoinen linkki)