Influenssakausi on käynnistynyt – Rokotusaikoja saatavilla terveysasemilla ensi viikolle
Useat maat eri puolilla maailmaa, myös Euroopassa, ovat raportoineet influenssakauden alkaneen tänä vuonna poikkeuksellisen varhain. Myös Suomessa influenssakausi on käynnistynyt ja havaittujen tapausten määrä on kasvussa.
- Influenssarokote on hyvä tapa suojautua influenssalta ja sen vakavilta jälkitaudeilta, muistuttaa infektioiden torjunnan ylilääkäri Tinja Lääveri. Hän kertoo, että parhaan suojan muodostumisessa kestää noin kaksi viikkoa rokotuksesta, joten nyt on erinomainen aika hakea rokotus.
Varaa rokotusaika terveysasemalta 8. - 12.12.
Influenssa- ja koronarokotusaikoja on tarjolla useimmilla terveysasemilla noin joulukuun puoleen väliin saakka. Etenkin ensi viikolle, ma 8.12 – pe 12.12., on vielä hyvin rokotusaikoja vapaana. Rokotuksen voi saada myös toisen vastaanottokäynnin yhteydessä. Pyydämme huomioimaan, että koronarokotuksen ikäraja muuttui edelliseen kauteen verrattuna. Koronarokotteen voivat saada THL:n määrittelemiin riskiryhmiin kuuluvat sekä 75 vuotta täyttäneet henkilöt, jotka eivät kuulu THL:n määrittelemiin riskiryhmiin.
Joulun välipäivinä ja ennen loppiaista erillisiä rokotusaikoja ei ole saatavilla. Tammikuussa rokotusaikoja on tarjolla rajoitetusti.
Varaa aika verkosta
Rokotusaika varataan ensisijaisesti verkossa digitaalisen ajanvarausportaalin kautta. Kuntakohtaiset ajanvarausohjeet löytyvät kausirokotussivulta.
- Alle 7-vuotiaat lapset ja raskaana olevat saavat influenssarokotuksen neuvolasta.
- Terveysasemalla annetaan influenssa- ja koronarokotuksia yli 7-vuotiaille rokotusten kohderyhmiin kuuluville.
Jos et pääse rokotukseen, muista perua aika viimeistään edeltävänä arkipäivänä klo 12 mennessä. Peruuttamattomasta ajasta peritään 56,70 euron suuruinen maksu yli 18-vuotiailta.
Rokotteiden saatavuus
85 vuotta täyttäneille sekä 50 vuotta täyttäneille voimakkaasti immuunipuutteisille tarkoitettu Fluad-rokote on loppunut. Kaikille ikäryhmille sopivia Vaxigrip-rokotteita on hyvin saatavilla.
Lue lisää kausirokotuksista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella sekä THL:n määrittämistä rokotusten kohderyhmistä osoitteesta www.luvn.fi/kausirokotukset
Lue lisää THL:n sivulta:
- Koronarokotteet: https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/rokotteet-a-o/koronarokotteet(ulkoinen linkki)
- Influenssa ja influenssarokotuskset: https://thl.fi/aiheet/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/influenssa-ja-influenssarokotukset(ulkoinen linkki)