Potilas- ja asiakasohjeita (terveyspalvelut)
Ohjeet A-Ö
Tutkimuksen avulla arvioidaan alaraajojen valtimoverenkierron tilaa ja sen mahdollisia häiriöitä.
Tutkimukseen valmistautuminen
Tutkimukseen valmistautuminen on tärkeää, jotta mittausarvot ovat mahdollisimman luotettavia.
- vähintään 4 h ilman kahvia, teetä, kolapitoisia juomia ja energiajuomia
- vähintään 4 h ilman tupakkaa, nuuskaa tai sähkötupakkaa
- vähintään 2 vrk ilman alkoholia
- voit ruokailla tutkimuspäivänä normaalisti, mutta vältä ateriointia juuri ennen tutkimusta
- vältä voimakasta fyysistä rasitusta 2 h ennen tutkimusta
- pukeudu väljiin vaatteisiin, joista saa helposti nostettua lahkeet sekä hihat ylös
Tutkimuksen eteneminen
Tutkimus kestää noin 15–30 minuuttia. Tutkimuksen aikana olet selinmakuulla tutkimussängyllä. Molempiin olkavarsiin ja nilkkoihin kiinnitetään verenpainemansetit. Tutkimuksessa mitataan kaikista raajoista verenpaine. Mittaus voidaan tarvittaessa toistaa.
Muokattu 31.1.2025
Aivotärähdys tarkoittaa erittäin lievää aivovammaa, jossa aivotoiminta häiriintyy lyhytkestoisesti yleensä päähän kohdistuvan iskun vuoksi. Aivotärähdyksen jälkeen voi yleensä palata päiväkotiin, kouluun tai töihin vuorokauden tai kahden levon jälkeen. Oireet päähän kohdistuneesta vammasta ovat yleisiä ensimmäisinä päivinä. Lievästä aivovammasta toipuminen kestää viikon tai kauemminkin.
Mahdolliset oireet
- Lyhytkestoinen muistamattomuus tapahtuneen jälkeen (alle 30 minuuttia)
- Kohtuullinen pahoinvointi ja oksentelu
- Päänsärky
- Keskittymisvaikeus
- Huimaus
- Väsymys
Seuranta- ja hoito-ohjeet
Toisen henkilön on seuraavan yön aikana hyvä herättää kahdesti tai muutaman tunnin välein ja varmistettava vointi ja tajunnantaso. Särkyyn voi tarvittaessa käyttää reseptivapaita särkylääkkeitä, ensisijaisesti parasetamolia.
Kunnes oireet ovat korjaantuneet, suositellaan vältettävän:
- Pitkäkestoista TV:n katselua, puhelimen käyttöä tai lukemista
- Tietokone- tai videopelien pelaamista
- Kovaa fyysistä rasitusta
- Alkoholin käyttöä
- Liikuntaharrastuksiin voi palata, kun nämä eivät aiheuta oireita tai niiden lisääntymistä
Jos tavanomaiset aivotärähdyksen oireet eivät lähde helpottamaan muutaman päivän aikana tai jatkuvat häiritsevinä yli 2 viikon ajan, ota yhteys terveysasemalle.
Hakeudu heti lääkäriin, jos sinulla esiintyy toistuvaa oksentelua tai kovaa tai lisääntyvää päänsärkyä.
Vakavissa oireissa yhteys hätäkeskukseen 112:
- Potilas ei ole heräteltävissä
- Ilmenee tajunnantason laskua, sekavaa tai poikkeavaa käytöstä, tai poikkeavaa väsymystä (esim. vaikeuksia pitää silmiä auki)
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 11.4.2025
Allerginen nuha voi olla ympärivuotista tai kausiluonteista. Allergisen nuhan aiheuttajia löytyy ympäristöstä ja luonnosta, yleensä aiheuttajaa ei tarvitse selvittää esim. verikokeella. Ulkoilman homeitiöt saattavat aiheuttaa oireita keväisin ja syyskesällä tai syksyllä. Allergisten sairauksien kehittymisriskiä lisäävät perintötekijät ja tupakansavulle altistuminen.
Allergisen nuha- ja silmäoireiston hoidon perustana ovat väsyttämättömät antihistamiinit sekä kortisoni- ja antihistamiininenäsuihkeet, joita kannattaa käyttää säännöllisesti oireilukautena. Huolehdi myös lääkkeettömästä hoidosta: nenän suolavesihuuhtelu, suihkussa käynti iltaisin, vuodevaatteiden tiheämpi vaihto, säännöllinen siivoaminen ja pölyjen pyyhintä kostealla liinalla sekä pyykkien kuivatus ja tuuletus sisätiloissa.
Oireet
- nenän tukkoisuus, vuotaminen ja kutina
- aivastelu
- nielun ja korvien kutina
- yskä ja limaisuus
- silmien punoitus, vuoto ja kirvely
- silmien sidekalvojen ja silmäluomien turvotus
- väsymys, heikentynyt yöuni
- keskittymiskyvyn heikkeneminen
Lääkehoito
1. Nenäsuihkeet
Kortisoninenäsuihkeet (esim. beclometasoni, flutikasoni)
Itsehoitoon suositellaan ensisijaisesti kortisoninenäsuihketta. Joillakin vaikutus alkaa muutamassa päivässä, mutta paras vaikutus saavutetaan vasta 1–2 viikon käytön jälkeen. Kortisoninenäsuihke lievittää allergisen nuhan oireita tehokkaammin kuin suun kautta otettu antihistamiini. Tarkista pakkauksen käyttöohje, jotta ottotekniikka on oikeaoppinen. Jos kortisonisuihke kuivattaa nenän limakalvoja, voi lisäksi käyttää kostutussuihkeita tai -tippoja.
Antihistamiininenäsuihkeet (esim. levokabastiini, atselastiini)
Voit käyttää myös antihistamiinia sisältäviä nenäsuihkeita.
Yhdistelmävalmisteet (esim. flutikasoni + atselastiini)
Kortisonia ja antihistamiinia sisältävä yhdistelmävalmiste lievittää oireita tehokkaimmin.Sopii käytettäväksi silloin, kun pelkkä kortisoninenäsumute ei lievitä oireita riittävästi. Nenän limakalvojen turvotuksen hoitoon tarkoitetut valmisteet usein kuivattavat limakalvojen pintaa. Siksi niiden kanssa kannattaa samanaikaisesti käyttää kosteutussuihkeita tai – tippoja. Nenäsuihkeita saa apteekista myös ilman reseptiä, osa valmisteista sopii jo 4 v alkaen.
2. Antihistamiinitabletit
Antihistamiinitabletit tehoavat parhaiten aivasteluun ja limaneritykseen. Antihistamiini valmisteita myydään tippoina, oraaliliuoksena ja tabletteina, esim. setiritsiini, desloratadiini, ebastiini. Antihistamiineja saa apteekista ilman reseptiä, osa valmisteista sopii jo 2v alkaen sekä raskaus ja imetysaikana.
3. Silmätipat
Akuuttien allergisten silmäoireiden ensisijaiseksi itsehoidoksi suositellaan antihistamiinisilmätippoja. Muut silmätipat ovat heikompitehoisia allergiaoireiden lievittämisessä. Jos riittävää hoitovastetta ei saavuteta tipoilla, hoitoon voidaan lisätä suun kautta otettava antihistamiini. Silmätippoja saa apteekista ilman reseptiä, osa valmisteista sopii jo 3 v alkaen.
Antihistamiinitipat esim. ketotifeenifumaraatti, levokabastiini
Muut tipat esim. Kromoglikaatti
Hoidon yhteenveto
- Nenän suolavesihuuhtelu säännöllisesti/päivittäin. Käytä nenähuuhtelukannua, nenänhuuhtelijaa tai keittosuolasuihkeita.
- Antihistamiinitabletteja on käytettävä riittävän pitkään ja säännöllisesti. Antihistamiini on suositeltavaa aloittaa, kun ensimmäiset oireet ilmenevät.
- Kortisoninenäsuihke on ensisijainen hoito allergiseen nuhaan, sitä voi käyttää koko allergiakauden/siitepölyjakson ajan. Käyttö on hyvä aloittaa jo 1–2 viikkoa ennen siitepölykauden alkua. Pahenemisvaiheessa annoksen voi tuplata 1–2 viikon ajaksi.
- Tarvittaessa voi käyttää lyhytaikaisesti (max. 7–10 vrk ajan) nopeavaikutteista nenän limakalvoturvotusta alentavaa suihketta ennen hoitavaa kortisoninenäsuihketta.
- Silmätipat tarvittaessa antihistamiinin ja nenäsuihkeen lisäksi.
- Astmaoireiden lisääntyessä tehostetaan hoitoa omahoito-ohjeiden mukaan, esimerkiksi tuplaamalla hoitava lääkitys allergiakauden ajaksi.
- Kostuta nenän limakalvoja itsehoitovalmisteilla, joissa on A-vitamiinia, seesamiöljyä tai dekspantenolia. Valmisteita voi käyttää turvallisesti useita kertoja päivässä. Oireiden helpottuessa, hoidon ylläpitämiseksi riittää valmisteiden käyttö 1–2 kertaa vuorokaudessa.
Mikäli allergiaoireesi eivät helpota kotihoidon toteuttamisesta huolimatta, ole yhteydessä terveysasemalle tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 11.2.2026
Ladattavat tiedostot
Flunssan oireet ovat yleensä lieviä ja kestävät tavallisesti 1–2 viikkoa aikuisilla ja lapsilla. Joissakin tapauksissa oireet voivat jatkua useamman viikon ajan. Virusinfektion aiheuttama yskä kestää yleensä 1–3 viikkoa, mutta saattaa jatkua 4 viikkoa. Yskää pidetään aikuisella pitkittyneenä, jos se on jatkunut yli 6 viikkoa. Virusperäisessä taudissa antibiootista ei ole hyötyä. Huolehdithan flunssan aikana hyvästä käsihygieniasta.
- Lepo ja kevyt liikunta: Vältä raskasta fyysistä rasitusta. Kevyt puuhailu on sallittua voinnin sallimissa rajoissa.
- Kuumeen ja kivun hoito: Parasetamoli on ensisijainen lääke oireiden lievittämiseen. Tulehduskipulääkettä (esim. ibuprofeenia) voi yleensä myös käyttää parasetamolin kanssa samanaikaisesti. Tarkasta mahdolliset lääkkeiden vasta-aiheet ammattilaiselta, mikäli olet epävarma.
- Nesteytys ja ravinteet: Juo riittävästi vettä ja huolehdi myös ravinteiden saannista. Hunajaa voi käyttää oireiden, etenkin yskän helpottamiseksi.
- Limaisuuden hoito: Pulloon puhallus voi auttaa, jos yskää ja limaa on runsaasti. Paine saa liman liikkeelle ja se on helpompi yskiä pois. Internetistä löydät hyvät ohjeet, kuinka suorittaa puhallukset: Pullopuhallus (pdf)(ulkoinen linkki).
- Tukkoisuuden/nuhan hoito: Raikas, viileä ja kostea huoneilma voi auttaa. Sängynpäätyä voi kohottaa tarvittaessa. Nenähuuhtelukannulla voi kosteuttaa kuivia limakalvoja pakkauksen ohjeen mukaan. Apteekista voi ostaa ilman reseptiä saatavia nenäsumutteita. Tarvittaessa avaava nenäsumute korkeintaan 7–10 vuorokauden ajan, kortisoninenäsuihke, ja/tai kosteuttavat nenätipat. Höyryhengittelystä voi olla apua, sitä voi kokeilla varovasti.
- Kurkkukivun hoito: Flunssan alkuvaiheessa tuntuu usein nielun kipua. Tila on yleensä lievä ja itsestään parantuva. Kipua voi lievittää parasetamolilla tai tulehduskipulääkkeillä ja riittävällä nesteytyksellä. Apteekista on saatavilla ilman reseptiä kipua lievittäviä valmisteita. Otathan yhteyttä terveysasemalle, jos et saa suuta avattua normaalisti, sinulla on voimakasta nielemisvaikeutta, tai jos puheesi puuroutuu.
Seuranta ja yhteys terveydenhuoltoon: Seuraa vointiasi ja ota herkästi yhteyttä terveysasemalle puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki), jos vointi huononee.
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty: 31.1.2025
Flunssan oireet, etenkin yskä, voivat kestää jopa kolme viikkoa. Pitkittyneellä yskällä tarkoitetaan yli kuukauden jatkunutta yskää, jonka selvittely on usein paikallaan. Virusperäisessä taudissa antibiootista ei ole hyötyä. Alle 3 kk ikäinen kuumeileva lapsi tulee aina viedä lääkärin tutkittavaksi. Kuumeista lasta ei tule viedä päivähoitoon tai kouluun.
- Kuumeen ja kivun hoito: Kuumetta alentavaa lääkettä voi antaa lapsen painon mukaan. Parasetamolia ja ibuprofeenia voi antaa yhtäaikaisesti kolmesti vuorokaudesta pakkauksen ohjeen mukaan. Suun kautta annettu lääke imeytyy suppoa paremmin.
- Nuhan hoito: Pienille lapsille keittosuolatipat (NaCl) auttavat avaamaan tukkoista nenää. Nenäimuria voi käyttää liman poistamiseksi. Isommille lapsille voidaan käyttää lyhytaikaisesti verisuonia supistavia nenätippoja tai nenäsumutteita, edellytyksenä, että lapsi osaa niistää.
- Yskän hoito: Yskänlääkkeet eivät ole hyödyllisiä flunssan hoidossa. Yli 1-vuotiaalle lapselle voi antaa pari teelusikallista hunajaa iltaisin yöyskän lievittämiseksi. Höyryhengitystä ei suositella lapsille.
- Nesteytys ja ravinto: Kuumeessa nesteen tarve on suuri. Tarjoa lapselle energiapitoista nestettä esim. maitoa tai mehua säännöllisesti. Ruokahalu saattaa olla vähäinen, mutta tärkeintä on, että lapsi syö edes jotain mikä maistuu.
Ota yhteys terveydenhuoltoon, jos:
- lapsi on väsähtänyt ja heikkovointinen
- kuume (yli 38,0 astetta) kestää yli viisi vuorokautta tai ei laske kuumelääkkeellä
- hengitys vinkuu, muuttuu tiheäksi tai puuskuttavaksi
- korvakipu ei helpotu kipulääkkeillä tai jos korvakipu pitkittyy. Yöllä ei lääkärin vastaanotolle tarvitse lähteä, vaan arvioon hakeudutaan seuraavana päivänä.
- lapsi muuttuu kivuliaaksi tai on käsittelyarka
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 31.1.2025
Ladattavat tiedostot
Ehkäisykapseli on pieni, taipuisasta materiaalista valmistettu ehkäisyvalmiste, joka sisältää keltarauhashormonia. Kapseli asetetaan olkavarren sisäsivulle ihon alle paikallispuudutuksessa. Hormoni estää munasolun irtoamisen (ovulaation) ja paksuntaa kohdunkaulan limakalvoa, mikä vaikeuttaa siittiöiden liikkumista. Ehkäisykapseli on erittäin luotettava ehkäisymenetelmä.
Nexplanon®, yksi kapseli; ehkäisyteho on 5 vuotta.
Jadelle®, kaksi kapselia; ehkäisyteho on 5 vuotta.
Käytä lisäehkäisyä esim. kondomia ensimmäisten 7 päivän ajan asettamisen jälkeen. Mikäli kapseli vaihdetaan, ehkäisyteho säilyy.
Kapselin asetuskohdan hoito
- Haavalle on laitettu haavateipit, jotka voit poistaa 5 vrk kuluttua. Mikäli teipit irtoavat, et tarvitse uusia teippejä.
- Teippien päällä olevan painesidoksen, jonka voi poistaa 24 h kuluttua, tämä ehkäisee mustelman syntymistä kapselin asetus alueelle. Mustelma ei ole vaarallinen.
- Suihkuun voit mennä seuraavana päivänä (24 h kuluttua). Saunaan, kylpyyn, uimaan voit mennä, kun haava on hyvin parantunut, noin 5 vrk kuluttua.
- Urheilua voit tehdä 24 h kuluttua, tämä ehkäisee mustelman syntymistä kapselin asetus alueelle. Mustelma ei ole vaarallinen.
Mahdolliset haittavaikutukset
Haittavaikutukset ovat mahdollisia, mutta usein ajan kanssa ohimeneviä. Kuukautiset voivat muuttua epäsäännöllisiksi ja tiputteluvuotoa saattaa esiintyä. Voit huomata myös muutoksia ihossa.
Ota yhteyttä omalle terveysasemalle, jos
- haava vuotaa runsaasti tai kipu voimistuu 1–2vrk kuluttua.
- haavalle tulee punoitusta, kuumotusta tai haava erittää märkäistä eritettä.
- kuukautisvuoto on runsasta tai jatkuu pitkään (yli 3 kk).
- kokemasi haittavaikutus on vaikea tai pitkittyy.
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 12.3.2026
Ladattavat tiedostot
Toimenpiteen jälkeen voi olla tarpeen levätä pieni hetki. Paikoillaan olevaan kierukkaan ei liity kipua supistelun laannuttua. Supistelua voi esiintyä jopa usean kuukauden ajan. Tulehduskipulääke auttaa kipuihin. Yleensä sairaslomaa ei tarvita. Ensimmäisen vuorokauden aikana ei suositella yhdyntää, uintia tai ammekylpyä.
Ehkäisyteho
Ehkäisyteho alkaa heti, mikäli kierukka asetetaan kuukautisten aikana. Mikäli sinulla ei ole kuukautisia tai edeltävästi ei ole ollut hormonaalista ehkäisyä, kondomia tulee käyttää 7 vrk. Kierukan ehkäisytehon kesto riippuu sinulle asetetusta kierukasta.
Mirenan ehkäisyteho 8 v. (vaihdevuosihormonihoidossa 5 v.) / Kyleena 5 v. / Jaydess 3 v. Tarvittaessa kierukka voidaan vaihtaa jo aiemmin, mikäli vuodot runsastuvat.
Yleisiä ohjeita kierukan käyttäjälle
Rutiininomainen seuranta vastaanotolla ei ole tarpeen. Muistathan käydä kutsun tullessa HPV (papa)-seulonnoissa. Langat voivat tuntua kokeiltaessa emättimessä tai ensimmäisten kuukausien aikana jopa yhdynnässä. Toisinaan kierukan langat vetäytyvät kohdunkaulankanavaan, mutta tämä ei ole vaarallista. On harvinaista, että kierukka poistuisi huomaamatta kokonaan. Pitkäaikainen hormonikierukan käyttö pienentää riskiä sairastua kohdun runko-osan syöpään ja mahdollisesti munasarjasyöpään. Vuodot ovat yleensä todella niukkoja tai jäävät kokonaan pois. Mikäli tarvitset kuukupin tai tamponin, voit aloittaa käytön kuukauden kuluttua, poisto tehtävä varoen, ettet vedä kierukan langoista.
Mahdolliset haittavaikutukset
Hormonikierukan käyttäjille saattaa tulla sivuoireita, jotka ovat kuitenkin harvinaisia. Ensimmäisen puolen vuoden aikana voi esiintyä tiputteluvuotoa. Mikäli vuoto on runsasta tai jatkuu pitkään (yli 3 kk), ole yhteydessä terveysasemalle. Rinnoissa voi esiintyä turvotusta ja arkuutta. Voit huomata myös muutoksia ihossasi.
Ota yhteyttä omalle terveysasemalle, jos
- kipu lisääntyy kipulääkkeestä huolimatta.
- emättimestä tulee pahanhajuista vuotoa tai sinulle nousee yli 38 asteen kuume, ilman flunssan oireita.
- kuukautiset säännöllistyvät ja runsastuvat hormonikierukan aikana, epäilet kierukan poistuneen, sinulle herää kysymyksiä ehkäisyysi liittyen tai kokemasi haittavaikutus on vaikea tai pitkittyy.
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 11.2.2026
Ladattavat tiedostot
Kipsatun raajan seuranta
- Kipsatussa raajassa saattaa esiintyä mustelmia vammaan liittyen.
- Kipsi ei saa painaa, hangata, hiertää tai puristaa.
- Sormien tai varpaiden tulee pysyä liikkuvina, lämpiminä ja normaalin värisinä.
- Raaja saattaa turvota ja sitä voi särkeä kipsauksen jälkeen. Raaja ei kuitenkaan saa puutua eikä siinä saa tuntua pistelyä.
- Turvotusta ennaltaehkäisee ja vähentää kohoasento sydämen yläpuolella esimerkiksi tyynyjen avulla.
- Älä kanna kättä kantositeessä, ellei näin ole erikseen ohjeistettu, koska nivelten ja lihasten toimintakyvyn pitää pysyä hyvänä.
Kipsihoidossa huomioitavaa
- Kipsi ei saa kastua.
- Saunominen ja uiminen on kiellettyä.
- Mikäli sinulla on avattava kipsi ja olet saanut luvan poistaa kipsin omatoimisesti, voit käydä suihkussa ilman kipsiä. Poista tällöin kipsi sekä kipsisukka.
- Jos kipsi ei ole poistettavissa, suojaa kipsi muovipussilla ja sulje muovi teipillä tiiviisti ennen suihkuun menoa. Pidä raaja yläasennossa suihkussa ollessa.
- Istuudu suihkun ajaksi, jottet vahingossa horjahda, kaadu tai liiaksi varaa painoa raajalle.
- Älä työnnä kipsin ja ihon väliin mitään (esim. raaputtaaksesi), ettei iho rikkoudu ja tulehdu.
- Kipsi voi vaikeuttaa ajoneuvon turvallista kuljettamista. Lisäksi mahdollisesti määrätyt kolmiokipulääkkeet saattavat heikentää tarkkaavaisuutta ja ajokykyä.
Varaaminen ja liikkuminen
Jos olet saanut ohjeita kipsatun raajan liikuttamiseen ja kuormittamiseen, noudata näitä. Liian aikainen kuormitus saattaa huonontaa murtuman asentoa. Liian myöhään aloitettu kuormitus taas huonontaa luutumista sekä heikentää liikuntakykyä. Mikäli raaja turpoaa kuormituksen tai liikkumisen jälkeen, pidä sitä kohoasennossa.
Aktiivisilla nivelten ja lihasten liikeharjoituksilla helpotetaan turvotusta, edesautetaan verenkiertoa, joka ehkäisee tukosten syntymistä sekä ylläpidetään lihasten kuntoa. Tee harjoitteita usean kerran päivässä, tarvittaessa ota kipulääkettä. Noudata painorajoituksia liikkeiden ja liikkumisen suhteen.
Tee kuntoutumista edistäviä harjoituksia
- Noudata kuntoutusohjeita, jotka olet saanut.
- Liikuttele vapaana olevia niveliä usein, jotta verenkierto vilkastuu.
- Jännitä ja rentouta kipsin sisällä olevia lihaksia.
Opas leikkaamattomasta nilkkamurtumasta kuntoutumiseen(ulkoinen linkki)
Värttinäluun alaosan murtuman (rannemurtuma) kotihoito-ohje - Terveyskirjasto(ulkoinen linkki)
Lyhyet, kuvalliset ohjeet ranteen liikeharjoitteista (pdf)(ulkoinen linkki) ja pidemmät ohjeet (pdf)(ulkoinen linkki), joissa suuremmat
kuvat
Harjoitteluohjeet nilkkamurtuman kipsihoidon jälkeen (Terveyskylä) (pdf)(ulkoinen linkki)
Lasten ja nuorten murtumien hoito | HUS (lasten)(ulkoinen linkki)
Luustoterveys (Terveyskylän itsehoito-ohjelma)(ulkoinen linkki)
Ravitsemus, nikotiinituotteet, alkoholi sekä päihteet
- Monipuolinen ruokavalio on tärkeää sekä riittävä D-vitamiinin saanti edesauttaa luuston aineenvaihduntaa. Suositus D-vitamiinin saantiin alle 60-vuotiaille on 10 µg päivässä, tätä vanhemmille 20 µg päivässä.
- Nikotiini supistaa verisuonia, hidastaa luutumista sekä haavojen paranemista ja lisää verisuonitukosten riskiä.
- Alkoholin ja päihteidenkäyttö lisää tapaturmariskiä sekä alaraajojen turvottelua sekä hidastaa monin tavoin hoidon edistymistä.
Kipsin poiston jälkeen
Raaja on menettänyt lihasmassaa ja iho saattaa olla kuiva sekä hilseilevä. Jatka jumppa ohjeita nousujohteisesti. Rasvaa ihoa hyvin perusvoiteella, älä revi tai raavi ihoa. Raaja kipeytyy ja turpoaa vielä herkästi, tarvittaessa ota kipulääkettä ja pidä raajaa koholla.
Ota yhteyttä jos:
- Kipsattua raajaa pistelee, se puutuu kohoasennosta huolimatta tai kipulääkitys on riittämätöntä.
- Turvotus tai kipu pahenee.
- Kipsi painaa, rikkoutuu tai murtuu.
- Kipsi on liian väljä, löystyy tai irtoaa raajasta.
- Sormien tai varpaiden verenkierto ei ole riittävä (iho sinertää/tunto on huonontunut).
- Jos esiintyy voimakasta kutinaa kipsin alla.
- Nousee yli 38 asteen kuume.
- Jos kipsin alla on haava/leikkaushaava ja epäilet, että se on tulehtunut (pahentunut kipu ja haju)
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 30.6.2026
Ihomuutoksesi on kryo-hoidettu eli jäädytetty nestemäisellä typellä. Hoidon seurauksena alueelle syntyy ihovaurioita, joiden paraneminen kestää joitakin viikkoja. Toimenpidealueella esiintyy usein paikallista turvotusta ja punoitusta hoidon jälkeen. Hoidon jälkeen aluetta särkee puolesta tunnista korkeintaan pariin tuntiin. Jos jäädytys on tehty lähelle silmää, silmäluomet saattavat turvota pussimaisiksi. Huulen alueella jäädytyksen jälkeen turvotus voi kestää hieman normaalia pidempään. Alkuun hoidetulla alueella voi tuntua arkuutta.
Käsitellylle alueelle voi ilmaantua vesikello samana tai seuraavana päivänä jäädytyshoidon jälkeen. Tämä on tyypillistä etenkin voimakkaammin tehdyssä jäädytyksessä. Mikäli rakkulaa muodostuu, sen voi puhkaista halutessaan puhtaalla neulalla. Voit ottaa tarvittaessa särkylääkettä ja jos ihoalue vaikuttaa tulehtuneelta, (lisääntyvää punoitusta tai märkimistä) voit laittaa reseptivapaasti saatavaa antibioottisalvaa (basimysiini).
Käsitelty ihoalue erittää kudosnestettä useita päiviä, tänä aikana ihoa on hyvä huuhdella päivittäin. Pesuainetta voit käyttää normaalisti. Saunassa saat käydä. Ajan kuluessa ihoalueelle muodostuu rupea. Tätä ei saa rapsutella pois, rupi irtoaa itsestään. Ruven irtoaminen kestää noin 1–4 viikkoa, jopa 6 viikkoa. Ihoa voit rasvata tai voit käyttää silikonista haavasidosta.
Hoidettu alue paranee terveellä iholla; nopeimmin kasvoissa, hitaammin vartalolla sekä raajoissa. Jäädytetty alue saattaa jäädä muuta ihoa vaaleammaksi, alaraajoissa taas tummemmaksi.
Hoidettu alue tulee suojata suoralta auringonvalolta jatkossa, etenkin alkuvaiheessa. Mikäli jäädytyshoito on tehty alkavan ihosyövän hoitamiseksi, on hyvä kiinnittää koko ihon suojaamiseen erityistä huomioita sekä tarkkailla ihoa uusien muutosten havaitsemiseksi. Vaatteilla auringolta suojautuminen on tehokkainta, näiden lisäksi tulee käyttää +50 aurinkosuojakertoimen aurinkovoidetta. Vältä suoraa auringonvaloa sekä ihon palamista.
Mikäli hoidetun alueen paraneminen pitkittyy, punoitus ja kuumotus lisääntyy hoidosta huolimatta tai sinulle tulee kysyttävää, ole yhteydessä terveysasemalle tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 14.4.2026
Toimenpiteen jälkeen voi olla tarpeen levätä pieni hetki. Paikoillaan olevaan kierukkaan ei liity kipua supistelun laannuttua. Supistelua voi esiintyä jopa usean kuukauden ajan. Tulehduskipulääke auttaa kipuihin. Yleensä sairauslomaa ei tarvita. Ensimmäisen vuorokauden aikana ei suositella yhdyntää, uintia eikä ammekylpyä.
Ehkäisyteho
Kuparia 380 mm2, 10 v./ kuparia 300 mm2, 5 v.
Vaihdevuosi-iässä kuukautisten loppumisen jälkeen 1 v. jälkeen poisto.
Yleisiä ohjeita kierukan käyttäjälle
Rutiininomainen seuranta vastaanotolla ei ole tarpeen. Muistathan käydä kutsun tullessa HPV (papa)-seulonnoissa. Langat voivat tuntua kokeiltaessa emättimessä tai ensikuukausien aikana jopa yhdynnässä. Toisinaan kierukan langat vetäytyvät kohdunkaulankanavaan, mutta tämä ei ole vaarallista. On harvinaista, että kierukka poistuisi huomaamatta kokonaan.
Voit käyttää tamponeja tai kuukuppia tarvittaessa muutaman viikon kuluttua. Vaihda ne varovasti, jotta et vahingossa vedä kierukkaa poistolangoista. Kuparikierukalla kuukautiset tulevat normaalisti.
Mahdolliset haittavaikutukset
Kuukautisvuodon sekä kipujen lisääntyminen, mikä lisää anemian ilmaantumista. Kierukan käyttäjillä ilmenee tavallista useammin bakteerivaginoosia. Välivuotoja voi tulla. Lisäksi saattaa olla alavatsa- tai selkäkipuja.
Ota yhteyttä omalle terveysasemalle, jos
- kipu lisääntyy kipulääkkeestä huolimatta.
- emättimestä tulee pahanhajuista vuotoa tai sinulle nousee yli 38 asteen kuume ilman flunssaa tai muuta syytä.
- sinulle herää kysymyksiä ehkäisyyn liittyen tai kokemasi haittavaikutus on
vaikea tai pitkittyy.
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 11.2.2026
Ladattavat tiedostot
Sisään kasvaneella kynnellä tarkoitetaan tilaa, jossa kynnen reunus kasvaa kynnenvieruskudokseen aiheuttaen tulehduksen ja kipua. Kynttäsi on kavennettu kirurgisesti.
Hoito-ohjeet
Varpaasta tai sormesta, josta kynsi on poistettu, siteet poistetaan 1–2 vrk kuluttua huuhtelemalla lämpimällä vedellä. Mikäli siteistä vuotaa verta läpi, päälle lisätään kuivaa sidettä tai päällimmäiset sidokset vain vaihdetaan. Voit nostaa raajaa koholle ja painaa vuotokohtaa tukevasti reilun 5 minuutin ajan.
Sidosten poiston jälkeen aloitetaan kylvetys lämpimällä vedellä 10–15 min kerrallaan kahdesti päivässä niin kauan kuin haava erittää.
Sormi tai varvas kuivataan kertakäyttöpyyhkeellä (esim. talouspaperi) kevyesti taputellen ja poistetun kynnen / kynnen osan päälle rasvataitos ja tämän päälle puhdas taitos, niin kauan kuin haava erittää (em. tuotteita saa ostaa ilman reseptiä apteekista).
Haavan ollessa avoimena voit käydä suihkussa normaalisti. Saunomista, uimista tai kylpemistä tulee välttää, kunnes haava on umpeutunut.
Tarvittaessa voit ottaa kipuun apteekista ilman reseptiä saatavia kipulääkkeitä.
Kynsivallintulehdusten ennaltaehkäisy
- Pidä kynnet riittävän pitkinä.
- Älä pyöristä kynnen kulmia, vaan hio hiekkapaperiviilalla kulmien terävyys pois.
- Rasvaa kynnet päivittäin perusvoiteella.
- Käytä sopivan kokoisia sukkia ja kenkiä. Vaihda puhtaat sukat päivittäin.
Ota yhteyttä omalle terveysasemalle, jos epäilet haavassa infektiota tai sinulle kehittyy jokin alla kuvatuista oireista:
- Haavakipu voimistuu 1–2 vuorokauden kuluttua toimenpiteen jälkeen
- Haavasta erittyy runsaasti märkäistä eritettä
- Haavan seudun punoitus laajenee
- Haavan seudun turvotus lisääntyy merkittävästi
- Sinulle nousee yli 38 asteen kuume ilman flunssaa tai selvää syytä
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 11.4.2025
Haavasi on liimattu kiinni iholiimalla. Haavan pinnalle muodostuu liimasta kalvo. Liimakalvoa ei saa raaputtaa, nyppiä tai venyttää. Liimakalvo irtoaa itsestään 7–10 vuorokauden kuluessa.
Haava saa kastua suihkussa käynnin yhteydessä, mutta haavan liottamista ja hankaamista tulee kuitenkin välttää. Haava kuivataan puhtaalla pyyhkeellä kevyesti painellen. Saunomista ja uimista ei suositella ennen liimakalvon irtoamista. Liimatulle alueelle ei tule käyttää mitään voiteita tai lääkkeitä.
Ota yhteyttä omalle terveysasemalle, jos epäilet haavassa infektiota tai
sinulle kehittyy jokin alla kuvatuista oireista:
- Haavakipu voimistuu 1–2 vuorokauden kuluttua liimaamisen jälkeen
- Haavasta erittyy runsaasti märkäistä eritettä
- Haavan seudun punoitus laajenee
- Haavan seudun turvotus lisääntyy merkittävästi
- Sinulle nousee yli 38 asteen kuume, ilman flunssaa tai muuta syytä
- Haava aukeaa
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 31.1.2025
Ladattavat tiedostot
Näärännäppyjä ja luomirakkuloita esiintyy silmäluomilla tavallisimmin yksittäisinä ja kaiken ikäisillä. Näärännäppy syntyy, kun luomireunan tai luomituen talirauhanen tulehtuu äkillisesti. Luomirakkula syntyy, kun Meibomin rauhanen tukkeutuu ja tulehtuu kroonisesti. Luomirakkula paranee yleensä kolmen kuukauden sisällä.
Oireet
Näärännäppy: Luomella on pieni punoittava ja aristava näppy. Luomi on myös usein turvonnut näpyn ympäristössä. Näpyn alueelta voi myös tulla eritettä, silloin on kyse luomen alueen rauhasen tulehduksesta eli näärännäppy.
Luomirakkula: Alueelle voi jäädä kova aristamaton patti, silloin on kyseessä rauhallisessa vaiheessa oleva luomirakkula. Jos luomirakkula on kookas, se voi painaa sarveiskalvoa ja tilapäisesti heikentää näköä aiheuttamalla väliaikaisesti hajataittoisuutta.
Itsehoito
- Lämpöisellä hautomisella ja luomen reunan puhdistamisella voi itse nopeuttaa luomirakkulan parantumista (voit katsoa HUS Silmätautien tekemän videon luomireunan hoidosta: Luomireunan tulehdus(ulkoinen linkki))
- Lämmintä haudetta pidetään noin 15 minuuttia ajan suljetun silmäluomen päällä vähittäin kaksi kertaa vuorokaudessa viikon ajan
- Sen jälkeen luomea voi varovasti hieroa vanupuikolla tai puhtaalla sormella. Silmäluomea voi myös "lypsää" lämpöhauteen päältä
- Näärännäppy paranee usein itsestään 2 viikossa, jos oireet pitkittvät sen voi hoitaa antibioottivoiteella
Ota yhteyttä terveysasemalle, jos:
- kyse on alle vuoden ikäisestä lapsesta.
- oireet pitkittyvät tai pahentuvat itsehoidosta huolimatta tai uusiutuvat samassa kohdassa.
- luomirakkula, joka on kookas ja haittaa luomen toimintaa vielä 3 kk:n kuluttua kehittymisestää.
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 11.5.2026
Haluaisitko lopettaa tupakoinnin tai muiden nikotiinituotteiden käytön?
Tiesitkö, että tupakoinnin lopettamisen jälkeen
- haju- ja makuaisti alkavat korjautua muutamassa päivässä?
- yskä ja limannousu lievittyvät 1-2 kuukaudessa?
- keuhkojen toiminta paranee merkittävästi 2-3 kuukaudessa?
- erektiohäiriö paranee joka neljännellä tupakoinnin lopettaneella?
- riski kuolla sepelvaltimotautiin puolittuu vuodessa?
- haavojen paraneminen nopeutuu?
Nikotiini selittää monet tupakan haitalliset vaikutukset. Sähkötupakkaan siirtyminen ei sen vuoksi ole suositeltava vaihtoehto.
Lopettamalla nikotiinituotteiden käytön säästät paljon rahaa. Säästölaskuri - Hengitysliitto(ulkoinen linkki)
Tupakoinnin ja muiden nikotiinituotteiden lopettamiseen on apua tarjolla.
Lunnasta löytyy 14 viikon maksuton Irti tupakasta -valmennusohjelma.
Internetistä löytyy sivustoja lopettamisen tueksi. Lisäksi on olemassa mobiilisovelluksia, jotka auttavat sinua lopetuksessa.
Vieroituslääkehoito kaksinkertaistaa mahdollisuuden päästä eroon tupakasta.
Lääkäri voi arvioida, sopiiko sinulle joku kolmesta nikotiinituotteiden vieroitukseen käytössä olevasta reseptilääkkeestä. Lisäksi on erilaisia nikotiinikorvausvalmisteita, joita saa ilman reseptiä.
Ota yhteyttä oman terveysasemasi ajanvaraukseen Lunnan(ulkoinen linkki) kautta tai puhelimitse, jos toivot apua reseptilääkkeestä.
Lisätietoja tupakoinnin/nikotiinituotteiden lopettamisesta löydät internetistä:
- Käypä hoito, potilasversio: Tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy ja hoito(ulkoinen linkki)
- Tupakoinnin lopettaminen (tupakasta vieroitus) - Terveyskirjasto(ulkoinen linkki)
- Terveyskylän omahoito-ohjelmat:
- THL: www.lopetan.fi(ulkoinen linkki)
- Hengitysliitto: www.stumppi.fi(ulkoinen linkki)
- 28 päivää ilman(ulkoinen linkki), tapaamisia ja tukitoimintaa
Päivitetty 11.2.2026
Haavan suojaksi laitetun sidoksen voi poistaa 1 vuorokauden kuluttua toimenpiteestä. Ommeltu haava on pidettävä puhtaana. Voit mennä suihkuun normaalisti vuorokauden kuluttua toimenpiteestä. Kuituteippi pidetään haavan suojana ompeleiden poistoon saakka. Tarvittaessa kuituteippi voidaan vaihtaa puhtaaseen, irrota kuituteippi tällöin haavan suuntaisesti. Kuituteippiä voi ostaa apteekista. Saunomista, uimista ja kylpemistä tulee välttää ompeleiden poistoon asti. Saunaan ja uimaan voi mennä, kun ompeleiden poistosta on kulunut yksi vuorokausi.
Vältä haavan paranemisen ajan haava-alueen hankausta, venytystä ja painetta. Kumartelu, nostaminen tai muu ponnistelu saattavat ensimmäisten päivien aikana aiheuttaa verenvuotoa haava-alueelle. Kuivaa haavaa ei ole syytä peittää taitoksilla. Haavaa ei tarvitse käsitellä missään vaiheessa desinfektioaineilla, eikä haavalle tule laittaa antibioottipitoisia salvoja. Tarvittaessa voit ottaa kipuun apteekista ilman reseptiä saatavia kipulääkkeitä.
Mahdollisesti toimenpiteen yhteydessä otetusta koepalasta saat sovitusti tiedon noin kuukauden kuluttua.
Ota yhteyttä omalle terveysasemalle, jos epäilet haavassa infektiota tai sinulle kehittyy jokin alla kuvatuista oireista:
- Haavakipu voimistuu 1–2 vuorokauden kuluttua sulkemisen jälkeen
- Haavasta erittyy runsaasti märkäistä eritettä
- Haavan seudun punoitus laajenee
- Haavan seudun turvotus lisääntyy merkittävästi
- Sinulle nousee yli 38 asteen kuume, ilman flunssaa tai muuta syytä
- Haava aukeaa
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Jatkohoito ompeleiden poiston jälkeen
Aloita arven rasvaus ja hieronta ompeleiden poistamisen jälkeen, kun haava on kuiva eikä se eritä. Löydät lisätietoa arven hieronnasta www.terveyskyla.fi(ulkoinen linkki).
Voit aloittaa rasvauksen rasvaisella perusvoiteella, myöhemmin kevyempi voide riittää. Suojaa arpi vaatteilla tai aurinkovoiteella (SK 50) 6–12 kk ajan, jottei arpi pigmentoidu tai tule laikukkaaksi. Haava saavuttaa lähes normaalin vetolujuuden vasta noin 7 viikon kuluttua toimenpiteestä. Haavan tukiteippausta voi jatkaa kuituteipillä jopa 1kk ajan, mikäli haava on alttiina venytykselle.
Päivitetty 31.1.2025
Haavan suojaksi laitetun sidoksen voi poistaa 1 vuorokauden kuluttua toimenpiteestä. Ommeltu haava on pidettävä puhtaana. Voit mennä suihkuun normaalisti vuorokauden kuluttua toimenpiteestä. Kuituteippi pidetään haavan suojana 10–14 vuorokautta.
Tarvittaessa kuituteippi voidaan vaihtaa puhtaaseen, tätä voi ostaa apteekista. Irrota teippi tällöin haavan suuntaisesti. Saunaan, kylpyyn tai uimaan voi mennä, kun ompeleet ovat sulaneet (10–14 vuorokautta haavan ompelusta). Jos ompeleet eivät sula itsestään, voit puhtailla saksilla leikata ihon pinnalla olevan langan.
Vältä haavan paranemisen ajan haava-alueen hankausta, venytystä ja painetta. Kumartelu, nostaminen ja muu ponnistelu saattavat ensimmäisten päivien aikana aiheuttaa verenvuotoa haava-alueelle. Haavaa ei tarvitse käsitellä missään vaiheessa desinfektioaineilla, eikä haavalle tule laittaa antibioottipitoisia salvoja. Tarvittaessa voit ottaa kipuun apteekista ilman reseptiä saatavia kipulääkkeitä.
Mahdollisesti toimenpiteen yhteydessä otetusta koepalasta saat sovitusti tiedon noin kuukauden kuluttua.
Ota yhteyttä omalle terveysasemalle, jos epäilet haavassa infektiota tai sinulle kehittyy jokin alla kuvatuista oireista:
- Haavakipu voimistuu 1–2 vuorokauden kuluttua sulkemisen jälkeen
- Haavasta erittyy runsaasti märkäistä eritettä
- Haavan seudun punoitus laajenee
- Haavan seudun turvotus lisääntyy merkittävästi
- Sinulle nousee yli 38 asteen kuume, ilman flunssaa tai muuta syytä
- Haava aukeaa
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Arven hoito
Aloita arven rasvaus ja hieronta ompeleiden poistamisen jälkeen, kun haava on kuiva eikä se eritä. Löydät lisätietoa arven hieronnasta www.terveyskyla.fi(ulkoinen linkki). Voit aloittaa rasvauksen rasvaisella perusvoiteella, myöhemmin kevyempi voide riittää. Suojaa arpi vaatteilla tai aurinkovoiteella (SK 50) 6–12 kk ajan, jottei arpi pigmentoidu tai tule laikukkaaksi. Haava saavuttaa lähes normaalin vetolujuuden vasta noin 7 viikon kuluttua toimenpiteestä. Haavan tukiteippausta voi jatkaa kuituteipillä jopa 1 kk ajan, mikäli haava on alttiina venytykselle.
Päivitetty 31.1.2025
Paise on missä tahansa kehon osassa esiintyvä bakteeritulehduksen synnyttämä pesäke, joka käsittää märkää täynnä olevan ontelon. Paise on kivulias, kuumottava ja punoittava ihokohouma. Paiseen kypsyessä märkää saattaa purkautua itsestään iholle.
Haavan hoito kotona
Avatun paiseen päällä pidetään sidosta niin kauan kuin alueelta tulee eritystä ja iholla on avonainen onkalohaava. Pese kädet huolellisesti saippualla ja vedellä ennen haava-alueen käsittelyä.
Avattua paisetta huuhdellaan kevyesti suihkuttaen kerran päivässä haalealla hanavedellä. Huuhtelua jatketaan niin kauan, kunnes haavan eritys on loppunut. Haavan eritys vähenee yleensä muutaman vuorokauden aikana. Jos sidokset ovat tarttuneet kiinni ihoon, voit käyttää tarvittaessa vettä apuna sidosten irrottamisessa.
Huuhtelun jälkeen haava-alue kuivataan puhtaalla pyyhkeellä kevyesti painellen. Avatun paiseen päälle laitetaan kuivat puhtaat sidokset. Saat tarvittaessa tarkemmat haavahoito-ohjeet terveysasemalta.
Antibioottihoito ei ole useimmiten tarpeellinen paiseen hoidossa. Jos sinulle on määrätty antibioottikuuri, syö se loppuun saamiesi ohjeiden mukaisesti.
Saunominen, kylpy ja uiminen ei ole suositeltavaa tulehdusvaaran takia niin kauan, kun haavan hoito on kesken.
Paiseita voi ennaltaehkäistä huolehtimalla ihon puhtaudesta ja hyvästä hygieniasta. Tupakoinnin lopettaminen auttaa ennaltaehkäisemään paiseiden syntyä ja edesauttaa niiden paranemista.
Ota yhteys omalle terveysasemalle, jos epäilet haavassa infektiota tai kehittyy jokin alla kuvatuista oireista:
- Haavassa on yltyvää kipua, kuumotusta, punoitusta tai turvotusta.
- Haavasta erittyy jatkuvasti sameaa ja pahanhajuista eritettä.
- Kuume nousee yli 38 astetta.
- Onkalohaava ei parane omahoidosta huolimatta.
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 4.3.2025
Ladattavat tiedostot
Sinulle on tehty peräpukamien kumilenkkihoito eli hirtto (pukamien Barron–ligeeraus). Yhden tai useamman pukaman ympärille on asetettu pieni, tiukka kumilenkki. Tämän seurauksena peräpukama irtoaa itsestään 4–14 vrk kuluttua. Kunkin hoidetun pukaman kohdalle jää limakalvohaavauma, joka paranee arpeutumalla muutaman viikon kuluessa. Lenkin irtoamisen aikana voi ilmetä vähäistä verenvuotoa.
Toimenpiteen jälkeinen hoito
Heti toimenpiteen jälkeen saattaa esiintyä heikotusta ja pyörrytystä, tällöin lepo on aiheellista, kunnes vointi on korjaantunut. Lisäksi pian toimenpiteen jälkeen tulee usein hetkellinen ulostamisen tarpeen tunne, mutta WC:hen menemistä tulee kuitenkin tässä vaiheessa välttää. Myös lievää verenvuotoa esiintyy mahdollisesti.
Eriasteinen 1–2 vuorokauden kestävä peräaukon tai lantionpohjan kipu, kiristävä tunne sekä ulostamistarpeen tunne ovat tavallisia ja sinänsä vaarattomia kumilenkkihoidon seurauksia.
Kipua voidaan lievittää suihkuttelulla lämpimällä vedellä sekä tarvittaessa apteekista ilman reseptiä saatavin suun kautta otettavin kipulääkkein.
Viikon ajan kumilenkkien asettamisen jälkeen ja varsinkin toimenpidepäivänä on suositeltavaa välttää erityisen raskaita nostoja ja ruumiillisia ponnisteluja. Rajoituksia liikkumisen tai syömisen suhteen ei ole ja sairausloma on harvoin tarpeen.
Peräpukamien ennaltaehkäisystä
Tarpeetonta ja liiallisen voimakasta ulostamisponnistelua tulee välttää. Kuitupitoinen ravinto ja runsas nesteiden nauttiminen sekä liikunta ehkäisevät ummetusta. Tarvittaessa voit ostaa apteekista suolen toimintaa edistäviä suun kautta käytettäviä lääkkeitä, jotka lisäävät suolen sisältöä tai ulosteen nesteenmäärää. Suolentoimintaa nopeuttavia lääkkeitä, peräruiskeita tai peräpuikkoja ei suositella.
Ota yhteyttä omalle terveysasemalle, jos sinulle kehittyy jokin alla kuvatuista oireista:
- Kivut ovat voimakkaita eivätkä helpotu kipulääkkeillä tai kipu lisääntyy etenkin pian toimenpiteen jälkeen
- Verenvuoto on runsasta ja jatkuvaa
- Sinulla on kuumetta, alavatsa- tai selkäkipuja
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 11.4.2025
Hoitoa vaativa poskiontelotulehdus kehittyy yleensä aikaisintaan viikon kuluttua flunssan alusta. Alle viikon kestänyt lievä poskisärky ei vaadi lääkärin hoitoa. Lieväoireisen poskiontelotulehduksen ensisijainen hoito on aina oireenmukaista. Suurin osa poskiontelotulehduksista paranee itsestään 2–3 viikossa. Virusflunssassa ja äkillisessä bakteerien aiheuttamassa poskiontelotulehduksessa oireet ja löydökset ovat alkuvaiheessa hyvin samankaltaisia.
Oireet poskionteloissa flunssan yhteydessä
- Tukkoisuus ja nenästä valuvan eritteen lisääntyminen
- Heikentynyt hajuaisti
- Paineen tunne tai arkuus poski- ja otsaonteloissa, erityisesti pään ollessa alaspäin
- Hakkaava yskä, mikä on usein pahempi öisin
- Joissakin tapauksissa hampaisiin säteilevä kipu tai kasvojen alueen kipu
Omahoito poskiontelo-oireisiin
- Särkylääkkeet: Ota tarvittaessa kipua lievittävää lääkettä, kuten parasetamolia tai/ja ibuprofeenia, kivun ja kuumeen hallintaan.
- Nenän avaaminen: Tukkoisuuden helpottamiseksi voit käyttää avaavia nenäsuihkeita lyhytaikaisesti pakkausselosteen ohjeen mukaisesti.
- Kortisoninenäsuihkeet: Kortisonipohjaiset nenäsuihkeet auttavat lievittämään oireita, mutta saattavat kuivattaa nenän limakalvoja. Niitä voi käyttää 2–3 viikon ajan. Nenän limakalvoja voi tarvittaessa kosteuttaa nenäöljyllä tai suolaliuossuihkeella.
- Nenähuuhtelu: Käytä nenähuuhtelukannua huuhdellaksesi ja kosteuttaaksesi limakalvoja.
- Antihistamiinit: Antihistamiinista voivat hyötyä erityisesti allergista nuhaa sairastavat.
Otathan yhteyttä terveysasemalle, jos:
- Oireet jatkuvat yli 14 päivää helpottamatta asianmukaisesta omahoidosta huolimatta tai oireet pahenevat
- Flunssaan liittyvien oireiden lisäksi sinulla on bakteeriperäiseen poskiontelotulehdukseen viittaavia voimakkaita oireita:
- Märkäistä eritettä valuu nenänieluun tai nielun takaseinämää pitkin
- Voimakas kasvojen alueen kipu, joka voi olla toispuoleinen
- Hampaisiin säteilevä kipu
- Heikentynyt yleisvointi tai yli 38°C kuume
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 31.1.2025
Spongostan ihobiopsiahaavan hoidossa
Iholtasi on otettu pieni koepala. Koepalan ottokohdan haavan päälle on laitettu Spongostan-gelatiinityyny tyrehdyttämään ja imemään verenvuotoa. Tyyny on kiinnitetty ihoteipillä. Joskus tämän päälle laitetaan vielä painesidos, joka painaa ja pitää Spongostania paikoillaan.
Spongostan on steriili, imevä gelatiinisieni, joka koostuu kuivatusta liivatevaahdosta. Spongostan liukenee vuotavalla iholla tai limakalvolla n. 3–5 päivässä.
Anna sidosten olla paikoillaan vähintään kaksi vuorokautta. Älä kastele niitä, äläkä käy saunassa. Sidosten poiston jälkeen saa käydä suihkussa ja saunassa. Haavan päälle ei tarvitse laittaa mitään suojaa, jollei haava eritä. Jos sidokset irtoavat aikaisemmin, pitää haava suojata steriilillä tuotteella vähintään vuorokaudeksi toimenpiteestä tulehduksen välttämiseksi. Jos Spongostan takertuu iholle, irrota se vedellä suihkuttamalla tai liottamalla. Sitä ei saa repiä väkisin irti, jotta haava ei aukea.
Otathan yhteyttä terveysasemalle, jos:
- Haavassa ilmenee jatkuvaa runsasta ja kirkasta verenvuotoa.
- Haavassa on yltyvää kipua, kuumotusta, punoitusta tai turvotusta.
- Haava erittää jatkuvasti ja erite on pahanhajuista.
- Lämpö nousee yli 37,5 asteeseen.
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 11.6.2025
Syylät ovat papilloomavirusten (HPV) aiheuttamia hyvänlaatuisia ihon ja limakalvojen muutoksia, jotka ovat yleisiä kaikissa ikäluokissa. Syylät paranevat itsestään. Aikuisiällä syylät yleensä paranevat huonommin ja tämä voi kestää jopa vuosia. Mikäli sinulla on diabetes tai immuunipuutosta aiheuttava sairaus, on vielä tärkeämpää antaa aikaa syylän spontaanille parantumiselle. Syylien ennaltaehkäisy on lähes mahdotonta.
Syylän itsehoito
- Syyliä kannattaa hoitaa, jos ne aiheuttavat merkittävää haittaa.
- Hoidon kulmakivenä on syylien mekaaninen ohentaminen sekä syyläkudoksen pehmentäminen paikallisilla syylävoiteilla, -geeleillä ja -liuoksilla. Paikallishoitoon käytettäviä valmisteita saa apteekista ilman reseptiä.
- Hoidolla pyritään näkyvän syylän pienentämiseen ja oman puolustusjärjestelmän aktivoimiseen papilloomavirusta vastaan.
- Kylvetä syylä parin vuorokauden välein lämpimässä vedessä noin 15–30 min. Syylää hiotaan varovaisesti puhtaalla hiekkapaperilla (nro 60–80) tai hohkakivellä. Kuivaa alue.
- Laita syylävoidetta tai syylägeeliä syylän päälle. Niitä tulee käyttää aina kylvetyksen ja ohentamisen jälkeen sekä sen jälkeen päivittäin.
- Syylän ohentamishoitoa jatketaan, kunnes syylä on ihon tasossa, usean
kuukauden ajan.
Jalkapohjasyylien ympärille muodostuu usein känsä, jonka hoidossa voi tarvittaessa hakeutua yksityiselle jalkahoitajalle.
Ota yhteyttä terveysasemalle, jos syylä tai ympäröivä iho alkaa selvästi turvottaa, punoittaa tai märkiä.
Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 6.10.2025
Ladattavat tiedostot
Virtsatietulehdukset jaotellaan rakkotason tulehduksiin ja munuaistason tulehduksiin. Ne syntyvät, kun bakteerit (tavallisimmin e.coli -bakteeri) pääsee nousemaan virtsaputken ja peräaukon väliseltä ihoalueelta rakkoon. Naisilla virtsatietulehdukset ovat yleisiä. Virtsatietulehduksista puolet paranee hoidottakin kolmessa päivässä. Todettu oireinen infektio hoidetaan antibiootilla ja lisäksi tulehduskipulääkkeistä voi olla hyötyä kivun ja oireiden lievitykseen. Virtsatietulehduksen hoito aloitetaan oireiden tai virtsanäytteen tuloksen perusteella ammattilaisen ohjeen mukaisesti.
Tavallinen käsi- ja intiimihygienia ovat usein riittäviä virtsatietulehduksen ehkäisykeinoja. Liiallista alapesua kannattaa välttää, vesipesu on riittävä.
Virtsatietulehduksen estohoidossa suositellaan ensisijaisesti lääkkeettömiä hoitoja tai paikallista estrogeenia vaihdevuosi-ikäisillä naisilla. Päivittäisen nesteen nauttimisen lisäämistä voidaan kokeilla etenkin, jos tämän arvioidaan jäävän alle 1,5 litran. Karpalovalmisteet saattavat vähentää virtsatietulehdusten uusiutumista muuten terveillä naisilla. Jos virtsatietulehduksia tulee usein yhdynnän jälkeen, joissakin tilanteissa lääkärin harkinnan mukaan voidaan aloittaa estolääkitys.
Virtsatietulehduksen tyypillisiä oireita ovat tihentynyt virtsaamistarve, kirvely virtsatessa ja alavatsan jomotus. Ikäihmisillä saattaa esiintyä myös sekavuutta. Munuaistason tulehdukseen voi liittyä selkäkipua sekä kuumetta. Hoito perustuu tyypillisiin oireisiin ja virtsanäytteeseen.
Miehillä virtsatietulehdukset usein yleistyvät vasta ikääntyessä, ja tällöin ne usein liittyvät eturauhasen liikakasvuun tai diabetekseen.
Lapsilla virtsatietulehdukset ovat yleisimmillään alle vuoden iässä sekä pojilla että tytöillä. Oireet ovat hyvin samankaltaisia kuin aikuisillakin. Usein ensimmäisen kuumeisen virtsatietulehduksen jälkeen poissuljetaan rakenteelliset altistavat tekijät ultraäänitutkimuksella.
Seksitaudit voivat aiheuttaa samankaltaisia oireita kuin virtsatietulehdus. Tarpeen mukaan myös näiden testaamista harkitaan, varsinkin toistuvissa tai pitkittyvissä oireissa.
Virtsanäytteessä keskeistä on oikea näytteenottotekniikka:
- HUSLAB - Potilasohjeet (tytöt ja naiset)(ulkoinen linkki)
- HUSLAB - Potilasohjeet (pojat ja miehet)(ulkoinen linkki)
Jos lääkäri määrää sinulle antibioottikuurin, syö kuuri loppuun ja mikäli oireesi uusiutuvat tai eivät helpotu pian kuurin päätyttyä, olethan yhteydessä terveysasemaan.
Seuranta ja yhteys terveydenhuoltoon:
- Saat yhteyden terveysasemallesi joko puhelimitse tai Lunnassa(ulkoinen linkki).
- Kiireellinen hoito ja päivystys arkisin klo 8–16, muuna aikana päivystysapu p. 116 117.
Päivitetty 31.1.2025