Omaishoitosopimukset siirtyvät Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle - mikä muuttuu?

23.2.2023 13.37
Ikäihminen katsoo hoitajaansa.
Kuva: Päivi Hautanen

Omaishoitosopimukset, omaishoidon tuki ja siihen liittyvä hoitopalkkio siirtyvät aluksi kunnilta hyvinvointialueelle sellaisinaan. Vuoden 2023 aikana omaishoitosopimukset kuitenkin tarkastetaan hyvinvointialueen myöntämisperusteiden ja palkkioiden mukaisiksi.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen omaishoidon tuen kokonaisuuden projektipäällikkö Johanna Rannikko kertoo, että aiemmin omaishoidon tukea on myönnetty kotikunnan myöntämisperusteiden mukaisesti, mutta jatkossa omaishoitotilannetta arvioidaan suhteessa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen yhteisiin omaishoidon tuen myöntämisperusteisiin.   

Muutokset näyttäytyvät hieman eri tavoin eri kunnissa asuville omaishoitajille.

– Kunnissa on ollut aikaisemmin hyvin monenlaisia käytäntöjä. Eroja on ollut esimerkiksi omaishoitajien palkkioissa, palkkionmaksupäivissä, hoitoisuusluokkien määrässä sekä asiakasmaksuissa, jotka ovat nyt Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella yhtenäisiä, Rannikko kertoo.   

Omaishoitosopimusten tarkastaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että omaishoidon tuen työntekijät tapaavat jokaisen asiakkaan kotikäynnillä vuoden 2023 aikana, minkä jälkeen sopimus uusitaan. Tavoitteena on saada kaikki tapaamiset tehtyä vuoden 2023 aikana. 

– Käynnin aikana omaishoitotilannetta käydään läpi hoidettavan ja omaishoitajan kanssa. Samalla heillä on mahdollisuus saada lisätietoja palveluista, ja hoito- ja palvelusuunnitelmaa voidaan päivittää. Käynnillä arvioidaan hoidettavan henkilön toimintakykyä, sekä hoidon ja huolenpidon tarvetta. Niissä myös keskustellaan järjestelyistä, joiden avulla tarpeisiin vastataan, eli aivan kuten omaishoidon tuen käynneillä yleensäkin.  

Hyvinvointialueelle siirtyminen ei edellytä omaishoitajilta toimia.   

– Ainoastaan vuoden 2023 verokortti pitää toimittaa. Tästä omaishoitajia on jo ohjeistettu kirjeitse.  

Omaishoidon tuki muodostuu omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta, omaishoitajan vapaista, sekä tarvittaessa muista omaishoitoa tukevista palveluista.   

– Hoitopalkkion suuruus riippuu omaishoitajan antaman hoidon sitovuudesta ja vaativuudesta.   

Alimman omaishoidon tuen myöntäminen on kuitenkin ollut Rannikon mukaan lähes samalla tasolla alueen kunnissa jo aiemminkin.  

– Tutut omaishoidon tuen työntekijät jatkavat tehtävissään. Eli vaikka muutoksia tulee, kaikki ei suinkaan muutu, hän hymyilee.  

Koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue