Koulupoissaolot

Lasten ja nuorten koulupoissaolojen lisääntyminen ja niiden haasteellisuus on havaittu laajasti kansainvälisellä tasolla jo pidemmän aikaa. Ilmiön ympärille on pyritty luomaan myös yhteistä käsitteistöä. Yhteisen käsitteistön avulla saamme yhteisen ymmärryksen koulupoissaoloista, voimme kansainvälisesti vertailla käytössä olevia toimintatapoja ja pystymme paremmin hahmottamaan monitahoista ilmiötä. Yhteiset käsitteet ovat myös viestinnällisesti tärkeitä ja ne helpottavat sekä monialaista yhteistyötä että asiakastyötä.

Yhteisellä koulutiellä -käsikirjassa on julkaistu Suomessa käytössä olevia käsitteitä, jotka perustuvat kansainvälisesti jo käytössä oleviin käsitteisiin. Kouluakäymättömyys (school attendence problems) on Suomessa otettu yleiseksi termiksi, jolla kuvaillaan laajemmin ilmiötä ja jonka avulla voimme tunnistaa lapsen tai nuoren pudonneen kouluyhteisön ulkopuolelle. Kouluakäymättömyyden lisäksi puhutaan ongelmallisista poissaoloista, pitkittyneistä poissaoloista, epäsäännöllisestä koulunkäynnistä ja huolta herättävistä poissaoloista. Käytössä olevat käsitteet auttavat meitä nimeämään havaittujen poissaolojen luonnetta ja tunnistamaan niistä syntyvän huolen. Lapsen tai nuoren identiteettiin viittaavista käsitteistä kuten koulupudokas-sanan käytöstä on luovuttu. Muita käsitteitä, jotka liittyvät ilmiöön ovat esimerkiksi kouluun kiinnittyminen ja koululäsnäolo.

Tilannekuvalla tarkoitetaan tietoon perustuva kokonaiskuva lapsen tai nuoren koulupoissaolotilanteesta. Tilannekuva ja yhteenveto tarkoittavat usein samaa. Tilannekuva on hyvä jäsentää joko kirjalliseen tai visuaaliseen muotoon, jotta sitä voidaan tarkastella yhdessä.

Yhteisellä ymmärryksellä tarkoitetaan tavoitetilaa, jossa lapsella tai nuorella, vanhemmilla ja työntekijöillä on yhtenäinen tilannekuvaan perustuva ja paikkaansa pitävä käsitys lapsen tai nuoren koulupoissaolotilanteesta. Yhteinen ymmärrys rakennetaan ensisijaisesti yhdessä perheen kanssa työntekijän luoman yhteenvedon pohjalta. Yhteisen ymmärryksen puute voi näyttäytyä esimerkiksi tilanteena, jossa eri osapuolilla on erilaiset tai ristiriitaiset käsitykset lapsen ja nuoren koulupoissaolotilanteesta tai verkostossa esiintyy erimielisyyksiä tuen tarpeista.

Yhteinen ymmärrys luodaan siten, että lapsen tai nuoren koulupoissaolotilanteen yhteenveto on perusteellisesti käyty läpi lapsen tai nuoren ja vanhempien kanssa. Lapsella tai nuorella ja vanhemmilla on oikeus tarkentaa, oikaista ja osallistua yhteisen ymmärryksen luomiseen niin että se vastaa heidän elämäntilannettaan ja todellisuuttaan.

Koulupoissaolojen taustalla voi olla lukuisia eri tekijöitä ja harvemmin syyksi voidaan nimetä vain yksi tekijä. Mitä enemmän lapsen tai nuoren elämässä havaitaan riskitekijöitä, sitä suurempi mahdollisuus on koulupoissaolojen lisääntymiseen. On helpompi tunnistaa riskit, kun tiedostamme mitkä tekijät vaikuttavat lapsen tai nuoren koulupoissaolojen syntyyn.

Koulupoissaolotilanteisiin vaikuttavia tekijöitä on jaoteltu kahteen pääkategoriaan: yksilötekijät ja ympäristötekijät.

Yksilötekijöitä voivat olla esimerkiksi: ikä, sukupuoli, psyykkinen vointi, oppimisvaikeudet, terveydentila ja sairaudet, pelko epäonnistumisesta, päihteiden käyttö, heikko itsetunto, motivaation puute, aktiivisuus öisin.

Ympäristötekijöihin kuuluvat 1) perhe- ja vanhemmuustekijät (esim. negatiiviset kehityskulut perheessä, sosioekonominen tausta, vanhempien tuki), 2) vertaistekijät (esim. vertaispaine, yksinäisyys, kiusaaminen), 3) koulutekijät (esim. opettaja-oppilassuhteet, koulun ilmapiiri, opetukseen liittyvät tekijät) sekä 4) yhteisö- ja yhteiskuntatekijät (esim. nuorisokulttuuri, koulutusjärjestelmä, naapurusto).

Vaikka tunnistetaan koulupoissaoloihin vaikuttavia tekijöitä, on hyvä muistaa, että jokainen lapsi tai nuori on erilainen ja käsittelee elämässään tapahtuvat asiat yksilökohtaisesti. Tämän vuoksi jokaisen lapsen tai nuoren koulupoissaolotilannetta tulee lähestyä ennakkoluulottomalla asenteella ja riittävän laajalla kartoituksella, jolloin saadaan muodostettua juuri hänen tilanteestaan oikea tilannekuva.

Viime vuosina on tarkasteltu lasten ja nuorten koulupoissaoloja pääasiassa kahdesta näkökulmasta. Näkökulmat auttavat hahmottamaan koulupoissaolojen monisäikeisyyttä ja lapsen tai nuoren tarvetta jäädä pois koulusta. David Heyney jaottelee koulupoissaolot poissaolotyypeiksi, jonka avulla hahmotamme sitä, millainen poissaolo on kyseessä. Christopher Kearney puolestaan jaottelee koulupoissaolot toiminnallisiin syihin eli sitä, millaiset tarpeet ohjaavat lapsen tai nuoren koulupoissaolokäytöstä. Näkökulmat tukevat toinen toisiaan ja niitä tulee tarkastella yhdessä.

• Tunnepohjainen koulun välttely (emotional based school avoidance) Lapsi tai nuori kieltäytyy menemästä kouluun. Vanhemmat tietävät, että lapsi ei ole koulussa, ja yrittävät saada hänet kouluun.
• Ensisijaisesti huoltajalähtöinen poissaolo (school withdrawal) Huoltajat haluavat pitää lapsen kotona tai eivät yritä riittävästi saada lasta lähtemään kouluun.
• Pinnaaminen (truancy) Lapsi tai nuori pinnaa tietyiltä tunneilta ilman koulun henkilökunnan lupaa. Vanhemmat eivät yleensä tiedä asiasta.
• Ensisijaisesti koululähtöinen poissaolo (school exclusion) Koulu sulkee lapsen tai nuoren pois koulusta esimerkiksi määräaikaisesti koulusta erottamalla tai koulupäiviä luvattomasti lyhentämällä.

Jotta työskentely koulupoissaolotilanteen paranemiseksi olisi vaikuttavaa, on saatava selville poissaolokäyttäytymistä aiheuttavia ja ylläpitäviä tekijöitä. Syiden ymmärtäminen poissaolojen taustalla on välttämätöntä, jotta lapsen tai nuoren tilanteeseen voidaan lähteä etsimään kokonaisvaltaista ratkaisua.

Koulupoissaoloihin kohdistuvien toimenpiteiden ja apukeinojen perusta on riittävässä laajuudessa tehty kartoitus tilanteesta. Joskus koulupoissaolojen taustalla olevat syyt on helppo tunnistaa ja oikeat tukitoimet niihin aloittaa. Usein kuitenkin ollaan siinä tilanteessa, ettei syytä lapsen tai nuoren hankaloituneelle koulupoissaolotilanteelle tiedetä.

Kartoittamisen avulla saadaan esiin poissaolojen taustalla olevia syitä, joiden selvittäminen on tärkeää, jotta osataan kohdentaa työskentely oikeisiin asioihin. Joskus tilanteen kartoittamiseen riittää keskustelu (lapsen tai nuoren / hänen vanhempiensa kanssa), joskus selkeyttä poissaolojen taustasyiden esiin saamiseksi saadaan tutkimusperustaisista koulupoissaolokyselyistä SRAS-R ja ISAP. Jos koulupoissaolotilanne on komplisoitunut, eikä työskentely tilanteen paranemiseksi etene, on syytä pysähtyä ja ottaa aikaa tilanteen perusteelliselle kartoittamiselle (kts. seuraava luku).

Jos tukitoimia tehdään ilman perustavanlaatuista ymmärrystä lapsen tai nuoren tilanteesta, on vaarana, että toimet ovat tehottomia tai jopa vaikuttavat haitallisesti tilanteeseen. Tähän puolestaan liittyy riski siitä, että lapsi tai nuori ja hänen vanhempansa menettävät toivon muutoksesta tai väsyvät auttamiseen. Tämän vuoksi työskentely haastavissa koulupoissaolotilanteissa on aina aloitettava kunnollisella kartoituksella. Poissaolojen syitä tulee kartoittaa riippumatta siitä, mikä poissaolojen syyksi on ilmoitettu. Tiedetään, että esimerkiksi sairauspoissaoloiksi ilmoitettujen poissaolojen taustalla saattaa olla masennus- ja ahdistusoireita. On hyvä pitää mielessä, että lapsella tai nuorella saattaa olla paljonkin oireita esimerkiksi masennuksesta, mutta nämä oireet eivät välttämättä ole syy lapsen tai nuoren poissaoloihin, vaan poissaolojen taustalla voi olla myös tekijöitä, jotka eivät liity masennukseen. Lapsen tai nuoren tilannetta on siksi kartoitettava tarpeeksi laajasti, jotta tarjotut tukitoimet eivät tue pelkästään oiretta, vaan kohdistuvat syihin, jonka vuoksi lapsi tai nuori ei ole läsnä koulussa. Poissaolosyiden syvällisempi selvittely on lähtökohtaisesti opiskeluhuoltopalvelujen ammattilaisten tai tilanteen mukaan muun perheen kanssa työskentelevän tahon (esim. sosiaalipalvelut) tehtävä.

Yksi systemaattinen ja ohjeistettu tapa lähteä työskentelemään haastavissa koulupoissaolotilanteissa on Koulupoissaolotilanteen jäsentämisen interventio(ulkoinen linkki). Interventio koostuu kolmesta vaiheesta: 1) kartoitusvaihe, 2) tilanteen jäsentämisen vaihe ja 3) tavoitteiden ja suunnitelman tekemisen vaihe.

Runsaiden poissaolojen juurisyyt ovat hyvin yksilöllisiä ja henkilökohtaisia, siksi niitä tulee lähestyä ja selvitellä yksilöllisesti ja hienotunteisesti. On tärkeää luoda ilmapiiri, jossa ei haeta syyllisiä, vaan pyritään ymmärtämään mikä tämän hetken tilanne on ja mitkä asiat vaikuttavat poissaolojen taustalla. Kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen ovat tärkeitä elementtejä kartoitusta tehdessä. Kartoitus lisää ymmärrystä ja mahdollistaa asioista puhumisen ja nämä asiat itsessään voivat jo helpottaa lapsen tai nuoren tilannetta. Kartoituksen avulla kaikki saavat lisää ymmärrystä siitä, mikä tilanne on ja miten tulisi edetä tilanteen ratkaisemiseksi. Kartoitukseen on hyvä varata tarpeeksi aikaa ja se on hyvä suunnitella etukäteen. Usein haluaisimme ratkaista asiat heti, mutta on tarpeen pysähtyä ja selvittää mistä on kyse.

Koulupoissaoloja kartoittaessa on tärkeää hyödyntää useampaa eri menetelmää. Kartoituksen luotettavuutta lisää strukturoidun haastattelun sekä tutkittujen kyselylomakkeiden käyttö, jotta kaikki eri aihealueet tulevat katettua. Kartoituksessa ei tehdä diagnooseja, mutta erilaisia oireita on syytä selvittää. Kartoituksen avulla poistetaan mahdollisia tulkintoja sekä väärinkäsityksiä. Kartoituksen jälkeen on erittäin tärkeää jäsentää kokonaistilanne niin itselle, perheelle kuin verkostolle tekemällä kartoituksesta yhteenveto. Olemassa oleva ja kerätty tieto on tärkeä saada jäsenneltyä niin, että epämääräisestä tilanteesta tulee selkeämpi. Näin löydetään asiat, joihin voidaan vaikuttaa ja joiden pohjalta voidaan suunnitella oikeat ja yksilölliset tukitoimet tilanteeseen. Yhteisen ymmärryksen aikaansaaminen on olennainen osa prosessia. Yhteistyö ja yhteinen suunta ovat edellytys onnistuneelle interventiolle.

Huolehdi siitä, että asetetut tavoitteet ovat kohtuullisia ja saavutettavia ja antavat lapselle/nuorelle mahdollisuuden onnistua. Tämä auttaa muutostyöhön sitoutumista.

Jaa kartoituksessa esiin tulleet tiedot kaikille niitä tarvitseville, jotta kaikki osalliset saadaan työskentelemään samojen tavoitteiden eteen.

Koulupoissaolotilanteiden jäsentämisen interventiota on koulutettu Luvn Lanupe-palveluissa vuonna 2024 Yhdessä kouluun-projektissa. Koulutukset jatkuvat vuoden 2025 aikana. Interventio on mahdollista ottaa käyttöön myös ilman kouluttautumista, pelkän oppaan avulla.

Lähde: KouluKunnossa_opas_kartoitukseen_12_2024.pdf(ulkoinen linkki)

Koulupoissaolotilanteet ovat usein jatkuneet pitkään ja tilanne voi olla niin vanhemmille kuin ammattilaisille epäselvä. Kun poissaolotilanteen taustalla olevat tekijät on kartoitettu ja siitä saatu tieto on jäsenneltynä tilannekuvana kaikilla lapsen tai nuoren tilanteessa mukana olevilla tiedossa, voidaan lisätä yhteistä ymmärrystä siitä, mistä on kyse. Tilanteen jäsentelyllä myös lisätään tunnetta siitä, että tilanteeseen voidaan vaikuttaa ja saada aikaan muutosta. Tilanteen jäsentämisellä poistetaan myös riskiä työntekijän erehtymiselle ja tulkintojen tekemisestä. On tärkeää ottaa tilannekuvan ymmärtämiseen mukaan koko lapsen tai nuoren auttamisverkosto, jotta kaikilla on ymmärrys siitä, mikä kokonaistilanne on ja miksi lapsi tai nuori ei tule kouluun. Yhteisellä ymmärryksellä tarkoitetaan tavoitetilaa, jossa lapsella tai nuorella, vanhemmilla ja työntekijöillä on yhtenäinen tilannekuvaan perustuva ja paikkaansa pitävä käsitys lapsen tai nuoren koulupoissaolotilanteesta. Yhteinen ymmärrys rakennetaan ensisijaisesti yhdessä perheen kanssa työntekijän luoman tilannekuvan pohjalta.  Vain yhteisen ymmärryksen kautta löydetään yhteinen suunta ja päämäärä, johon kaikkien on mahdollista sitoutua ja kaikki osalliset saadaan työskentelemään samojen tavoitteiden eteen. Yhteisen ymmärryksen luomiseen on hyvä käyttää riittävästi aikaa, sillä se selkeyttää kaikille mistä on kyse ja mihin asioihin tulisi tarttua. Yhteisen ymmärryksen puute voi näyttäytyä esimerkiksi tilanteena, jossa eri osapuolilla on erilaiset tai ristiriitaiset käsitykset lapsen ja nuoren koulupoissaolotilanteesta tai verkostossa esiintyy erimielisyyksiä tuen tarpeista.

Kouluakäymättömyys on kompleksinen ilmiö, jota harvoin voidaan ratkaista yhdestä organisaatiosta käsin. Koska syyt kouluakäymättömyyden taustalla ulottuvat usein lapsen tai nuoren kaikille elämän osa-alueille, ei tilannetta voida ratkaista vain yhdestä toimintaympäristöstä käsin. Moniammatillisen yhteistyön merkitys korostuu mm. sen mahdollistamien laajojen palvelukokonaisuuksien vuoksi, joita eri toimijat yhteistyössä pystyvät tarjoamaan. Näin ollen esimerkiksi koulun, kodin, sosiaalityön ja terveydenhuollon välinen toimiva yhteistyö on keskeisessä roolissa, kun pohditaan, millaisten tuen ja palveluiden avulla lapsen tai nuoren olisi mahdollista palata takaisin säännölliseen koulunkäyntiin. Moniammatillisessa yhteistyössä kouluakäymätön lapsi tai nuori ja hänen vanhempansa ovat tärkeänä osana työskentelyä. Onnistuessaan yhteistyö luo mahdollisuuksia, joilla voidaan luoda oikea-aikaisia ja oikein kohdennettuja tukitoimia. Toivon luominen on keskeinen osa työskentelyä.

Moniammatillisessa yhteistyössä esiintyy tutkimusten mukaan, sen tärkeydestä huolimatta, paljon haasteita liittyen vastuunjakoon, systeemin keinottomuuteen, tiedonsiirtoon, prosessiin ja yhteistyön tekemiseen.

Perhettä osallistavalla ja moniammatillisella systeemisellä työotteella(ulkoinen linkki) voidaan helpottaa yhteistyön haasteita ja parantaa lasten, nuorten ja perheiden palveluiden vaikuttavuutta. Työotteessa huomioidaan koko perhe, perheenjäsenten vaikutus toisiinsa ja koko perhesysteemiin sekä perheen ulkopuolisen systeemin (esim. koulun) vaikutus lapseen ja perheeseen. Systeeminen työote on tapa ajatella lapsen, nuoren ja perheen tilannetta ihmissuhdekeskeisesti ja systeemisten näkökulmien ohjaamana.  Systeeminen työote on myös tapa olla vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa siten, että heidän toimijuutensa ja osallisuutensa vahvistuu. Se on tapa tehdä yhteistyötä lapsen, nuoren ja perheen sekä heidän verkostojensa kanssa ratkaisujen etsimiseksi ja voimavarojen löytämiseksi niin läheisistä ihmissuhteista kuin laajemmista verkostoista.

Vuonna 2023 perusopetuslakia täydennettiin siten, että koulut ovat velvollisia ennaltaehkäisemään poissaoloja. Jo ennen lakimuutosta koulut olivat velvollisia seuraamaan poissaoloja ja ilmoittamaan niistä huoltajille. Lakiuudistuksen tavoitteena on luoda kouluihin yhdenmukaista, lakiin perustuvaa toimintaa, joilla ennaltaehkäistään kouluun liittyvää huonovointisuutta. Lakimuutoksen myötä koulujen perustehtäviin kuuluu entistä vahvemmin lasten ja nuorten kouluun kiinnittymisen edistäminen. Koska myös sosiaali- ja terveyspalveluissa voidaan vahvistaa kouluun kiinnittymistä vaikeissa koulupoissaolotilanteissa, on hyvä ymmärtää kouluun kiinnittymisen eri puolia.

Kouluun kiinnittymisellä viitataan lapsen tai nuoren ja kouluympäristön väliseen vuorovaikutussuhteeseen. Tällainen vuorovaikutussuhde on aaltoileva ja jatkuvasti kehittyvä kaikissa tilanteissa. Kouluun kiinnittyminen tapahtuu kolmella osa-alueella:

• Emotionaalinen kiinnittyminen: eli kouluun liittyvät tunnekokemukset. Esimerkiksi kokemus ryhmään kuulumisesta ja turvallisesta ilmapiiristä, hyvän huomaamisesta ja positiivisen vahvistamisesta. Tunteet ohjaavat oppimista.
• Toiminnallinen kiinnittyminen: eli aktiivinen osallistuminen ja osallisuus koulussa. Esimerkiksi kuulluksi tulemisen kokemus, osallisuus opetuksen sisältöön ja rutiinit koulupäivissä.
• Kognitiivinen kiinnittyminen: eli oppimiseen ja koulunkäyntiin panostaminen. Esimerkiksi omakuva ja itsetunto oppijana, sopivan tasoiset koulutehtävät, mahdollisuus osoittaa osaamista monipuolisin tavoin.

Kun lapsella tai nuorella on haasteellinen koulupoissaolotilanne, useimmiten kiinnittyminen on heikentynyt yhdellä tai useammalla osa-alueella. Kouluun kiinnittymisen osa-alueista emotionaalisella kiinnittymisellä on vahva painoarvo. Tutkimustulosten mukaan jo 10% poissaolo (joka on 5-6 luokkalaiselle 48h lukukaudessa ja 7-9 luokkalaiselle 57h lukukaudessa) enteilee jo suurentunutta riskiä poissaolojen lisääntymisestä.

Kouluun kiinnittymiseen liittyvä tuki ei tapahdu vain kouluympäristössä ja sitä tulisikin tukea muissa lapsen kasvuympäristöissä esimerkiksi kotona, harrastustoiminnassa ja hyvinvointialueen palveluissa.

Kun lapsi tai nuori on ollut pitkään poissa koulusta, tapahtuu kouluun paluu harvoin helposti ja nopeasti. Tuen tarve kouluun paluun työstämiseen on usein pitkäkestoista ja edellyttää panostusta ja sitoutumista lapselta tai nuorelta itseltään sekä hänen vanhemmiltaan, koulun henkilökunnalta sekä muulta auttavalta verkostolta.

On tärkeää, että niin koulusta kuin sote-palveluista on nimettynä pitkään koulusta poissaolleen lapsen tai nuoren asioissa vastuuhenkilöt, jotka ovat tiiviissä yhteistyössä keskenään ja vanhempien kanssa. Tiivis ja tavoitteellinen yhteistyö on välttämätöntä, jotta kouluun paluu pienin tavoittein ja selkeällä toimintamallilla onnistuu. Mahdollisia esteitä kouluun menolle tulee tunnistaa ja sanoittaa ja etukäteen yhdessä miettiä mitä hankalissa tilanteissa tehdään. Kouluun liittyviä helpotuksia on syytä tehdä aluksi, sillä tärkeintä on saada lapsi tai nuori ensin kouluun ja vasta sen jälkeen miettiä oppimiseen liittyviä asioista.

Kouluun paluuta helpottavia asioita:

• Perusteellinen tilannekuva poissaolojen taustalla olevista tekijöistä luotu ja kaikilla toimijoilla yhteinen ymmärrys siitä.
• Yhteinen kouluun paluusuunnitelma luotuna lapsen tai nuoren, hänen vanhempiensa sekä koulun ja muun tukiverkoston kanssa.
• Arkirutiineihin on syytä palata n. 7-14 vuorokautta ennen sovittua kouluun paluuta.
• Ennakoiva keskustelu kouluun paluusta ja siihen liittyvistä huolista.
• Ennakoivaa toimintaa ennen kouluun paluuta (mm. käynti koulun pihalla, koulumatkan kulkeminen).
• Tuki ja kannustus vanhemmille pysyä suunnitelmassa.

Perheelle tarjottu ammatillinen tuki lapsen tai nuoren kouluun paluun tueksi on tärkeä perustua kartoitettuun tietoon ja tilannekuvaan ja kohdistua yhdessä sovittuihin asioihin. Kotiin vietävät palvelut voivat olla perheen tukena mm. palauttamassa arkirutiineja ja päivärytmiä sekä mukana luomassa yhteistä suunnitelmaa ja harjoitteita kouluun paluuta varten.

 Joitakin eurooppalaisia koulupoissaolo-teemaisia interventioita on käytetty tai kokeiltu myös Suomessa.

Ruotsissa kehitetty Hemmasittare-malli on kognitiivisen käyttäytymisterapian sekä behavioristisen oppimisteorian työskentelytapoihin perustuva interventiomalli ja tarkoitettu erityisesti haastavien ja kroonistuneiden koulupoissaolotilanteiden ratkaisemiseksi. Työskentely perheen kanssa on tavoitteellista, pitkäjänteistä ja kuntouttavaa perustuen laajaan koulupoissaolojen taustasyiden alkukartoitukseen sekä työntekijän ja perheen hyvään työskentelysuhteeseen.

Toinen Suomessa tunnettu koulupoissaolotilanteiden ratkaisuun keskittyvä menetelmä tulee Tanskasta. Back2School-interventio on strukturoitu perheinterventio koulupoissaolojen vähentämiseksi, joka pohjautuu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Interventio muotoutuu lapsen tai nuoren yksilöllisiin tarpeisiin, jotka saadaan esiin strukturoidun alkukartoituksen kautta. Back2School-interventiota on pilotoitu myös Suomessa vuosina 2021-2024.

Hemmasittare-malli ja Back2School-interventio ovat olleet inspiraationa KouluKunnossa-hankkeen tuottamalle Oppaalle koulupoissaolotilanteiden kartoitukseen ja taustasyiden selvittämiseen(ulkoinen linkki), josta hyvinvointialueellamme käytetään nimitystä Koulupoissaolotilanteiden jäsentämisen interventio.

Muita Euroopassa käytössä olevia pitkäkestoisia interventiota, jotka eivät ole rantautuneet Suomeen:

• Modular Treatment (Saksa) nuorille, jolla mielenterveyden ongelmia ja koulupoissaolot luokitellaan joko koulukieltäytymiseksi tai lintsaamiseksi.
• Link-interventio (Hollanti) nuorille, joilla koulukieltäytymistä.

Koulupoissaoloilmiötä voidaan tarkastella myös yhteisöllisestä näkökulmasta. Koulupoissaolojen ehkäisemistä ja koulunkäynnin tukea voidaan toteuttaa yksilö- ja perhekohtaisten tukitoimien lisäksi yhteisöllisenä työnä. Koulunkäyntiin liittyy monia yhteisöjä, joihin lapsella tai nuorella on mahdollisuus kiinnittyä. Poissaolojen syitä ja niitä ylläpitäviä tekijöitä voidaan löytää esimerkiksi perheyhteisöön, kaverisuhteisiin, luokan ilmapiiriin tai toimintatapoihin tai vaikkapa koulun aikuisyhteisöön liittyvistä tekijöistä.

Kun poissaolojen taustasyyt ja niitä ylläpitävät tekijät on kartoitettu ja tunnistettu, on tärkeää käydä läpi niitä koskeva tieto koulun (ja mahdollisten muiden toimijoiden) kanssa. Tässä yhteydessä voidaan pohtia ja löytää myös yhteisöllisen tuen muotoja, jotka tukevat yksilön koulunkäyntiä. Näitä voivat olla esimerkiksi pienryhmätoiminta, vertaistuki, luokkaan/ryhmään kohdistettavat tukitoimet tai koulun aikuisyhteisölle tarjottava tuki.

Asiakkaan koulupoissaoloon liittyvää tekijää voidaan käsitellä yhteisössä yleisellä tasolla, liittämättä asiaa asiakkaaseen. Esimerkiksi kiusaamiseen puuttumisen keinoja tai luokkailmapiiriä edistäviä tukitoimia voidaan suunnitella sellaisiksi, että ne hyödyttävät yhteisön kautta yksilöä. Asiakkaan luvalla ja yhdessä sopien asiaa voidaan käsitellä yhteisössä myös yksilöön liittyen, esimerkiksi sopia siitä, että luokkakaverit eivät kysele poissaolojen syistä.

Syvemmän ymmärryksen luomiseen voidaan käyttää dialogisia menetelmiä, esimerkiksi Erätauko-keskustelua(ulkoinen linkki). Erätauko-keskustelussa tavoitellaan parempaa kohtaamista, toisen ymmärtämistä ja uusia oivalluksia. Erätauko-keskustelu sopii erilaisiin organisaatioihin ja yhteisöihin ja sitä voi ja kannattaa muokata tarvittaessa.