Lastensuojelun liikkuvat palvelut
Lastensuojelun liikkuvat palvelut tarjoavat tehostettua perhetyötä, intensiivistä avoarviointia, sijaishuollon perhetyötä ja MDFT- terapiaa lastensuojelun asiakasperheille.
Palvelut toteutetaan perheiden kodeissa ja omissa toimintaympäristöissä sekä tapaamisia voidaan tarvittaessa järjestää myös toimistolla.
Palveluihin ohjaudutaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kautta.
Palvelusta vastaa:
- Lastensuojelun liikkuvien palvelujen palveluesihenkilö Sari Mäkinen p. 040 636 9845
Tehostettu perhetyö on lastensuojelun avohuollon tukitoimi. Tehostettu perhetyö on tiivistä, perheen kotona ja muissa lapsen elinympäristöissä tapahtuvaa suunnitelmallista ja tavoitteellista, muutokseen tähtäävää työskentelyä. Työskentelyn tarkoituksena on vahvistaa perheen hyvinvointia ja turvallisia kotiolosuhteita.
Työskentelyn tavoitteet sovitaan yhdessä perheen ja sosiaalityöntekijän kanssa. Tavoitteiden avulla pyritään muutokseen lapsen hyvinvoinnissa ja niiden tulee olla konkreettisia sekä mahdollisia saavuttaa. Tehostetun perhetyön avulla pyritään tukemaan ja vahvistamaan vanhempien kykyä turvata lapsen ikätasoinen kasvu ja kehitys.
Työskentely on tiivistä ja perhettä tavataan erilaisilla kokoonpanoilla 2–4 kertaa viikossa. Työtä tehdään myös lapsen lähi- ja viranomaisverkostojen kanssa. Tehostetun perhetyön päätös tehdään kolmeksi kuukaudeksi ja sitä voidaan jatkaa, jos työskentelystä on apua lapsen ja perheen tilanteen muuttumiseksi.
Palveluun ohjaudutaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tekemällä lähetteellä.
Intensiivinen avoarviointi on lastensuojelun avohuollon tukitoimi. Intensiivisessä avoarvioinnissa ennalta määritettynä tavoitteena on lapsen ja perheen tilanteen ja tuen tarpeen arviointi. Asiakasperheitämme ovat 0–17-vuotiaat lastensuojelun asiakkuudessa olevat lapset ja heidän perheensä. Työskentely on määräaikaista, kestoltaan noin kaksi kuukautta.
Työskentely on tiivistä, perheen kotona ja muissa lapsen toimintaympäristöissä tapahtuvaa arviointityöskentelyä. Jakson aikana työskennellään myös yhteistyössä lapsen verkostojen, kuten koulun, päivähoidon tai psykiatrian kanssa. Työskentely koostuu yksilö-, vanhempain- ja perhetapaamisista. Tavoitteenamme on työskennellä yhteistyössä kaikkien tahojen kanssa, jotka ovat aktiivisesti osallisena lapsen elämässä.
Perhe ohjautuu intensiiviseen avoarviointiin lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän lähetteellä.
MDFT (Multidimensional Family Therapy) eli monimuotoinen perheterapeuttinen työskentely on intensiivinen perheterapeuttinen menetelmä 13-17-vuotiaiden nuorten ja heidän perheidensä auttamiseksi. MDFT soveltuu nuorille, joilla on laaja-alaisia haasteita, kuten oireilua käytösongelmilla ja/tai päihteiden käyttöä, eivätkä tavanomaiset auttamiskeinot ole tepsineet. MDFT on näyttöön pohjautuva yhdistelmähoitomalli, jossa yksi terapeutti työskentelee nuoren ja perheen kanssa.
Työskentely on tiivistä ja tapaamisia perheen kanssa on 2-4 kertaa viikossa erilaisilla kokoonpanoilla. Työskentely kestää 6 kuukautta.
MDFTn tavoitteena on nuoren ja vanhempien vuorovaikutuksen muutos ja uusien toimintamallien vieminen perheen käytäntöihin. Työskentely toteutetaan yksilö-, vanhempi-, perhe ja verkostotasoilla.
Työskentelyn aloituksen edellytyksenä on, että nuoren perheessä on oltava ainakin yksi aikuinen, joka pystyy sitoutumaan työskentelyyn.
Palvelua haetaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän lähetteellä.
Sijaishuollon perhetyön palvelut ovat tarkoitettu lastensuojelun sijaishuollon asiakkaina oleville perheille, jotka tarvitsevat tukea tai ohjausta haasteellisen tilanteensa vuoksi. Työskentely voi ajoittua lapsen sijoituksen eri vaiheisiin. Näkökulma työskentelyn aloittamiselle voi olla tukeva, tilannetta kartoittava tai kuntouttava.
Työskentelyn tavoitteet sovitaan aina yhdessä perheen ja lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän kanssa. Työskentely tapahtuu perheen omissa toimintaympäristöissä ja verkostoissa yksilö- ja perhetapaamisina.
Sijaishuollon perhetyö on tarkoitettu myös perhehoitajille.
Palveluun ohjaudutaan lapsen asioista vastaavan sosiaalityöntekijän tekemällä lähetteellä.
Palvelusta vastaa:
- Sijaishuollon perhetyön palveluesihenkilö Ulla Hellström (Espoo, Kirkkonummi, Kauniainen) p. 040 636 6088
- Lastensuojelun liikkuvien palvelujen palveluesihenkilö Sari Mäkinen (Hanko, Raasepori, Inkoo, Siuntio, Lohja, Vihti, Karkkila) p. 040 636 9845