Seniori-infon toiminta käynnistynyt onnistuneesti

12.1.2023 6.48Päivitetty: 6.3.2024 9.38
Lapsi halaa ikäihmistä, joka katsoo kameraan.

Ikääntyneiden ja läheisten uusi puhelinpalvelu Seniori-info on käynnistynyt onnistuneesti. Tähän mennessä puheluita on tullut yli 1300. Kaikki takaisinsoitot on onnistuttu tekemään saman päivän aikana.

Seniori-infon, eli ikääntyneiden ja heidän läheistensä uuden palvelukanavan toiminta alkoi jo ennen Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen vuodenvaihteen starttia. Seniori-infon puhelinlinjat avattiin 20.12.2022 ja sen jälkeen palvelu on ollut asukkaiden aktiivisessa käytössä.

Ikääntyneitä neuvontapuhelimessa palveleva asiakasvastaava Ingrid Lang Kauniaisista kertoo, että vaikka Seniori-infon alku oli jännittävä, kaikki on sujunut hyvin.  

– Olemme olleet iloisella mielellä ja saaneet onnistuneesti ratkaistua asukkaiden ongelmia. Uskon, että tästä eteenpäin palvelu kehittyy aina vain paremmaksi, Ingrid kuvailee.

Tähän mennessä Seniori-infoon on tullut puheluita 1320 kappaletta. Puheluihin vastaa päivittäin 9-11 palveluohjaajaa itäisellä ja läntisellä alueella.

Seniori-infon itäisen alueen palveluyksikköpäällikkö Laura Euramo kertoo, minkälaisilla asioilla Seniori-infoon on useimmiten soitettu.

– Tähän mennessä eniten on kyselty, mistä tavoittaa oman terveysaseman. Huoli omaisen kotona pärjäämisestä saa myös soittamaan Seniori-infoon. Paljon kysellään kuljetuspalveluun, ateriapalveluun tai siivousapuun liittyviä asioita ja pyydetään palvelutarpeen arviointia. Lisäksi tiedustellaan, mitä uusi Seniori-info pitää sisällään, Euramo listaa.

Euramon mukaan Seniori-infon alku on kokonaisuutena sujunut kohtuullisen hyvin. Kaikki takaisinsoitot on pystytty tekemään saman päivän aikana.

– Toivon, että ikääntyneet ovat löytäneet uudet palvelukanavat ja Seniori-infon takaisinsoittoa osataan ja uskalletaan rohkeasti käyttää.

Seniori-info

Seniori-infosta saat apua hyvinvointiin, ikääntymiseen, arkielämään sekä palveluihin esimerkiksi asumiseen, omaishoitoon tai muistisairauksiin, liittyviin kysymyksiin. Palvelu on tarkoitettu ikääntyneille ja heidän läheisilleen. Ikääntyneiden palveluihin hakeutuminen tapahtuu keskitetysti Itäisen ja läntisen alueen palvelunumeroiden kautta.

Seniori-info palvelee arkisin klo 9–15 puhelimessa ja sähköpostitse

P. 029 151 2270,  seniori-info@luvn.fi

Lisätietoja löydät